Kesästä saakka sitä iltaa suunnittelin, ja jotakuinkin käsikirjoituksen mukaan se menikin. Juoni oli yksinkertainen: suunnitellaan laaja menu, kokeillaan uusia reseptejä ja kerrataan vanhoja tuttuja, sitten syödään, syödään, syödään vähän lisää ja otetaan juomaa painikkeeksi. Sitten syödään vielä vähän, kunnes ollaan lähes tainnoksissa. Samalla nautitaan uusista ja vanhoista makuelämyksistä, vietetään aikaa ystävien kanssa ja rentoudutaan.

Ja tapahtui niinä päivinä, että ne lähes kaikki läheisimmät ystäväni (kummityttö perheineen sekä toinen helsinginvahvistuksista) kokoontuivat minun luokseni, kukin omat jouluherkkunsa mukanaan. Me söimme, juhlimme, nauroimme, juttelimme ja rentouduimme. ”Ihanaa kun teidän kanssa ei tarvitse pingottaa yhtään” oli oma kommenttini jossain vaiheessa. Ja kun enempää ei enää mahtunut, söimme vielä vähän.

Alkupalat

Alkupaloihin panostettiin erityisesti, sillä ne ovat usein jouluna sitä kaikkein parasta. Pöydästä löytyi sitruunalla ja mausteilla pehmeäksi marinoitua kesäkurpitsaa, avokado-appelsiini-tomaattisalaattia ja vihreää salaattia ihanan pehmein pinjansiemenin. Lohi oli erään meistä äidin hellästi meitä varten graavaamaa, silli lasimestarin reseptillä. Majoneesikananmunat tulivat erään meistä perheen jouluperinteistä, ja kasvisterriini oli uusi kokeilu.

Pääruoat olivat perinteisempiä jouluherkkuja: itse imeltämäni perunalaatikko, jonka valmistamista olin harjoitellut jo kerran aikaisemmin samalla viikolla. Punajuurilaatikko oli vahvistettu ohralla ja mehevöitetty Koskenlaskijalla, ja lanttulaatikossa maistui muskotti. Juureskukko oli myös uusi kokeiluni: sen sisällä porkkanaa, sipulia ja punajuurta maustoivat vuohenjuusto ja tuore rakuuna. Lihapuoli oli kylmiä leikkeitä: hirvenpaistia, konjakkihärkää ja rosvopaistia – kutakin vain maistiaisiksi, sillä menu oli kasvispainotteinen.

Alkuruokia täydensi kuiva valkoviini, pääruokia täyteläinen punaviini. Jälkiruoaksi herkuttelimme juustoilla, piparkakuilla ja glögillä tai hehkuviinillä, maun mukaan. Tosin juustojen syönti jäi melko vähiin jo kaiken muun jälkeen, mutta suklaakonvehdit kruunasivat makujen illan.

Kummityttöni, neiti 13 kk, on juuri oppinut kävelemään. Hän oli tietysti paljolti huomion keskipiste, mutta kaikille meille niin kovin rakas sellainen. Ja hyvin hän pärjäsi näillä päivällisillä: söi mitä annettiin (ei vauvanmössöjä tarvita kun juureslaatikoitakin on), nauroi ja jokelteli pöydän päässä ja välillä pelotteli Papua kiljunnallaan.

Kun kummitytön perhe lähti viemään lasta kotiin, jatkoimme Helsingistä varta vasten juhliin tulleen ystävän kanssa juttelua. Hehkuviini sopi joukkoon erinomaisesti, vähän liiankin hyvin, kuten aamulla huomasin.

Seuraavana päivänä olin vielä kummityttöni mummolassa (monimutkaista, eikös?) itsenäisyyspäiväjuhlissa. Kaiken viikonlopun syöminkien jälkeen farkut eivät meinanneet mahtua kiinni tänä aamuna, mutta hällä väliä. Tästä jouluun on hyvää aikaa pihistellä ruokamäärissä, mutta kunnon juhlat kyllä syntyvät hyvästä ruoasta.

Ja hyvästä seurasta. Kiitos ystäville! Se oli paras itsenäisyyspäivän aatto ikinä!

Mainokset