Etnologian jatko-opiskelijat ja Turun yliopiston Porin yliopistoyksikössä toimivan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen jatko-opiskelijat kokoontuivat viime viikolla jatkotutkimusseminaariin Porin Reposaareen. Kaksipäiväisen seminaarin tunnelma oli välitön, rento ja keskusteleva. Toisin kuin seminaareissa yleensä, Reposaaressa ei tarvinnut jännittää eikä pingottaa. Reinot jalassa minäkin pidin esitelmäni, joka oli hyvin toisenlainen kuin seminaariesitelmät yleensä. Siinä ei todellakaan ollut yhtä juttua, jota ratkaisin, vaan kerroin mitä teen ja miten olen tehnyt, ja miten suuren ongelmien eteen olen ajautunut, ja miten en jaksa enää koko työtä vaan olen taas viime aikoina saanut siitä masennusoireita ja kysyin, mitä tehdä seuraavaksi. Tai no, oikeastaan tiedän jo mitä tehdä seuraavaksi, mutta hain kannatusta sille ja kysyin muita kysymyksiä. Myös muut esitelmät olivat ihastuttavan konkreettisia: yleensä esitettiin jokin oikea, vastausta kaipaava kysymys, kuten mistä saisin lisää aineistoa, mitä ihmettä teen tämän analyysin kanssa tai mikä oikeastaan on analyysia etnologiassa. Vastauksia annettiin myös kysymyksiin miten rajata aineisto, mikä olisi kiinnostava tutkimuskysymys ja mihin suuntaan ei kannata lähteä tutkimusta viemään.

Erittäin konkreettista apua sain myös niistä keskusteluista, joissa käytiin läpi tohtorikoulutettavan arkea ja tehtäviä sekä v-kirjaa prosessina. Olen ottanut jotenkin aivan liian annettuna ja itsestään selvyytenä, että minun pitää sekä laitoksen tavoitteiden täyttymisen että oman työllistymismahdollisuuksieni takia kirjoittaa v-kirjan ohessa runsas määrä kirja-arvioita ja muita kevyitä tekstejä, vähintään yksi kotimainen referee-artikkelia ja ainakin yksi, mielellään useampi kansainvälinen referee-artsu. Kun asiasta tarpeeksi puhutaan, se alkaa tuntua väistämättömältä ja tarpeelliselta. Olin jo hahmottelemassa kv-artsukkani abstraktia, mutta onneksi järki tuli väliin. Minä ehdin aivan mainiosti kirjoittaa sen väitöksen jälkeenkin. Kirjoitan ne kaksi referee-arviointiin menevää artikkelia, jotka ovat työn alla, ja sen jälkeen keskityn v-kirjaan enkä julkaise enää mitään, tai ainakaan melkein mitään. V-kirja on päätyö, ja yritän edelleen pysyä sen valmistumiseen asettamassani neljän ja puolen vuoden tavoitteessa.

Tämä seminaari oli ensimmäinen kokeilu laitosten yhteisestä seminaarista, ja kaikki kyllä puhisivat tyytyväisyyttä, joten seminaareja päätettiin myös jatkaa. Kutsuimme tietysti porilaiset Jyväskylään, kuten oikein on. Porilaiset osoittivat melkoista vieraanvaraisuutta, joten olemmekin suorituspaineiden edessä: miten järjestää yhtä hyvä tilaisuus ensi syksynä, kun on vastavierailun aika.

Seminaarista pilkkopimeässä ajettuamme olin lauantai-iltana vielä kummitytön synttäreillä (se oli ihanaa!) ja sen jälkeen sunnuntaina isänpäivänvietossa maalla. Viikonloppuun liittyy monta asiaa, jotka veivät ennen kaikkea henkistä energiaa niin että olin sunnuntai-iltana aivan lopussa. Tänä aamuna ajoin äidin kanssa Jyväskylään, mutta kuskia piti vaihtaa kesken matkaa, kun olin vähällä nukahtaa rattiin. Olin vain aivan äärettömän väsynyt. Siksi päätin, että tänään maanantaina olkoon lauantai, kun varsinainen lauantai meni ihan työjutuissa. En mennyt Villa Ranaan lainkaan enkä miettinyt v-kirjaa tai artikkeleita, vaan puuhastelin kotijuttuja: nukuin päikkärit Papun kanssa vierekkäin, laitoin ruokaa, siivosin, haaveilin lomasta, katsoin leffaa ja vielä aion keskittyä vähän aikaa äänikirjaan ja virkkaamiseen keinutuolissa. Aikaisin nukkumaan kuitenkin.

Käsitöiden teossa siirryin uuteen vaiheeseen tänään. Jo jonkin aikaa olemme jutelleen äidin kanssa, että joulupukki voisi tuoda minulle ompelukoneen. Sisko on saanut omansa joitakin vuosia sitten. Silloin minua ei kiinnostanut, mutta nyt on herännyt polte ompeluunkin. Tänään kävimme äidin kanssa vertailemassa kahden liikkeen koneita, pohdimme asioita kahvikupin äärellä ja teimme saman tien ostopäätöksen. Ihan oma Husqvarna Viking Emerald on nyt minun (kiitos joulupukki!). Vielä en ole jaksanut muuta kuin poistaa sen laatikostaan, mutta ihan pian – varmasti ihan pian – aloitan jonossa olevat ompelusuunnitelmat. En ole kovin kokenut ompelija, joten peruskone riittää minulle mainiosti. Jos opin lisää ja innostus pysyy, voin tietenkin joskus sitten alkaa päteä monimutkaisemmalla laitteistolla. Nyt Emerald on minulle hyvä.

Advertisements