Fossumin ja ennen kaikkea Dontsevin jälkeen kaipasin kipeästi jotain helppoa ja hyväntuulista luettavaa, joten kun Kaari Utrion parin vuoden takainen romaani Ilkeät sisarpuolet (2007) tuli vastaan kirjaston tyrkkyhyllyssä, tarrasin siihen empimättä. Enkä joutunut pettymään! Ilkeät sisarpuolet oli juuri sitä mitä tarvitsin: hyväntuulinen, hauska, älykäs ja romanttinen.

Kaari Utrion tuotanto on 2000-luvulla siirtynyt keskiajalta takaisin lähemmäs nykypäivää. Näitä keveitä empireajan suomalaisiin kaupunkeihin sijoittuvia romaaneja nimitetään takakansiteksteissä usein epookkikomedioiksi. Nimike on osuva, mutta minusta näistä romaaneista voisi käyttää myös sanaa pukudraama. Tosin jännittävistä tapahtumista huolimatta Utrion kirjojen tyyli on yleensä enemmän komediaa kuin draamaa, mikä on ehdottomasti hyvä asia.

Mutta pukudraamaa Ilkeät sisarpuolet on myös, ei siitä mihinkään pääse. Utrio kuvaa asiantuntevalla tarkkuudella talot, tapetit, sisustukset ja ruoat – miljööt todella heräävät eloon. Ja se vaatteiden ja kampausten kuvaus, ihanaa! Esimerkiksi mamselli Emilia Dalmanin vaatetus hänen kulkiessa kohti kosintaa (tosin sitä itse tietämättään):

Mamselli Emilia Dalman kiipesi ylös Konstantininkadun mäkeä kohti Vironkadun kulmaa. Hän oli pukeutunut vihreän ja vaaleanruskean raidalliseen hameeseen, jota koristi tummanvihreä vyö ja rusetti selässä sekä kapea vihreä reunus kaula-aukon ympärillä. Hiukset oli nostettu ylös, sidottu vihreällä nauhalla ja kätketty vihreän bonetin alle. Mamsellia suojasi kevään petolliselta säältä tummanvihreä villainen peleriini, jonka hän oli itse ommellut ja reunustanut ohuella silkkikaistaleella ja messinkinapeilla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun uusi peleriini oli käytössä. Emilia Dalman oli niin tyytyväinen ulkonäköönsä kuin oli mahdollista ilman suoranaista ylpeyttä.

Ilkeät sisarpuolet (jonka juonesta voitte lukea enemmän vaikkapa täältä) on kuvaus kolmesta naisesta. Naiset ovat Utrion kirjojen päähenkilöitä, mutta varsinkin tässä romaanissa hän tekee nuorista naisista toimijoita, ei vain koristeita. Ilkeät sisarpuolet sisältää koko joukon feministisestikin luettavaa kritiikkiä naisen asemaa kohtaan, asemaa, jota vastaan kirjan nuoret naiset Emilia, Matilda ja Beata taistelevat kukin omalla tavallaan ja eri syistä. Utrio ei kaunistele kirjojensa naisia turhanpäiten. Sivu- ja pääosissa on yhtä hyvin typeriä, saamattomia naisia kuin älykkäitä, mutta osaansa tyytyväisiäkin yksilöitä. Kapinoitsijoita, emansipatorisia naisia on vain vähän, mutta heitä Utrio kohtelee romaaneissaan hyvin ja hellyydellä – ansionsa mukaan. Utrion mieskuva on yleensä huomattavasti kevyemmin rakennettu kuin naisroolit, mikä johtunee siitä, että miehet ovat sivuosissa. Silti miehiä kohdellaan samoin kuin naisia: joukossa on sekä typeriä, ilkeitä ja ahneita kuin kivoja, älykkäitä ja hauskojakin. Ja yleensä se hienoin luonne saa parhaan naisen, niinhän se menee romanttisissa tarinoissa.

Minä pidän Kaari Utriosta, ja minä pidän näistä hänen epookkikomedioistaan. Uusinta en ole vielä lukenut, ehkäpä sekin tulee jonain sopivana ahdistushetkenä kirjastossa vastaan ja vie minut taas maailmaan, jossa puvun silkkireunuksen värillä on väliä, jossa syntyperä merkitsee paljon enemmän kuin rakkaus, jossa nainen voi hallita omaisuuttaan vain hakemalla erivapautta sukupuolestaan tai olemalla leski,  ja jossa rakennuksissa on aina talvisin niin kylmä, että sitä on vaikea kuvitellakaan. Tervetuloa 1800-luvulle.

Advertisements