Istun keinutuolissani, kuuntelen äänikirjaa ja neulon. Söin herkkuja iltapalaksi, suussa maistuu vieläkin hyvälle. Kynttilä palaa lyhdyssä ikkunalla, Papu nukkuu jossain, ja kaikki on ihan mahdottoman rentouttavaa ja ihanaa. Olen siivonnut tänään, ja jos vielä lämmittäisin viljatyynyn kipeään niskaani, niin hyvä olo varmaan menisi ihan överiksi jo.

Mutta onneksi on naapurit! Seinän takana joukko nuoria miehiä laulaa kuorossa milloin mitäkin. Illan hitti tuntuu olevan Popedan Punaista ja makeaa, joka on tullut jo pari kertaa – mikäs siinä, ihan hieno kappale, on omallakin mp3-soittimella, mutta kun hyvät nuoret miehet: te laulatte huonosti ja väärin. Volyymin nostaminen ei paranna nuottiin osumista. Huutaminen ei tee ördäämisestä laulua.

Onneksi pieni taustamelu ei yleensä häiritse minua, joten kohta uppoan äänikirjan maailmaan taas uudelleen, ja unohdan naapurin perjantaibileet. Onneksi ne myös ovat olohuoneeni kohdalla, joten kunhan suljen makkarin ovet, saan varmasti nukuttua ihan hyvin. En halua valittaa, vielä, sillä möykkä ei ole kohtuutonta. Sitä paitsi huomenna annan takaisin samalla mitalla: olen kutsunut koko joukon työkavereita juhlistamaan oravien metsästyskauden alkamista (eli tupareihin, mutta sitä en sano ääneen). Huomisissa juhlissa tosin saatetaan keskittyä enemmän syömiseen kuin Popedan laulamiseen. Vaikka eihän sitä tiedä, miten vieraani vielä innostuvat, onhan täällä tuo pianokin.

Voi ei, nyt ne aloittivat Mamban Valokuvia! Äkkiä se äänikirja päälle…

Mainokset