Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry järjestää lokakuun lopussa kirjoittajakoulutusta etnologeille. Olen innolla mukana, sillä juurikin tämän talven ajan tarkoituksenani on opetella kirjoittamista, saada tekstihanat auki, julkaista joitakin artikkeleita ja sitten runosuonen virratessa vuolaana (toivottavasti ainakin) kuin keväinen vuoripuro, voisin ensi kesän tai syksyn aikana alkaa vähitellen kirjoittaa itse v-kirjaa. (Teoriassa. Katsotaan kuinka käy.)

Kirjoittajakurssille pitää tehdä ennakkotehtävä, tietenkin. Etukäteen odotin, että sinne viedään mukana jotain kesken olevaa tuotosta, ja panikoin vähän oman aikatauluni kanssa. Mutta eipä hätää, sillä ennakkotehtävä on luoville kursseille tyypillinen pohdintatehtävä.

Minun pitäisi siis kirjoittaa 3-5 liuskaa omasta suhteestani kirjoittamiseen. Pitäisi kirjoittaa menneistä kirjoittamisista ja kirjoittamiseni nykypäivästä: mitä ajattelen kirjoittamisesta? Entä mitä ajattelen kirjoittamiseni tulevaisuudesta? Sitten pitäisi tietenkin pohtia myös, mikä kirjoittamisessani sujuu ja mikä ei suju, mikä on hyvin ja mikä huonosti.

En ole vielä tehnyt tehtävää, hautonut sitä ajatuksissani vain. Tehtävässä ei ole eritelty eri kirjoittamisen lajeja, joten yksiselitteistä vastausta tuskin löytyy. Jotenkin minusta tuntuu, että vastaukseni tulee sisältämään mainintoja myös niin sanotusta elämäjulkaisemisesta (Tutkijankammion Sarin termiä lainatakseni). Minähän kirjoitan joka päivä jotain, jos ei muuta niin päivitän fb:n statuksen tai kommentoin toisten juttuja naamakirjassa. Blogia päivitän useita kertoja viikossa, ja blogini myös täyttää pian jo kolme vuotta eli tätä on jatkunut jo pitkään. Jotakuinkin joka päivä kirjoitan sähköposteja, yleensä toistakymmentä per päivä, viikonloppuisin vähemmän.  Kirjoitan myös päiväkirjaa, tosin nykyään aika harvoin, vain muutaman kerran kuukaudessa. Toisinaan kirjoitan postikortteja ja kirjeitä ystäville – niitä kirjoitin ennen enemmän. Ja niin tietysti: kirjoitan myös tekstiviestejä.

Kun asiaa katsoo tästä näkökulmasta, näyttäytyy kirjoittaminen lähes yhtä oleellisena osana arkeani kuin lukeminenkin. Silti en pidä itseäni minään varsinaisena kynäniekkana, enkä erityisen hyvänä kirjoittajana. Lukeminen on aina ollut minulle tärkeämpää. Silti olisi ehkä syytä alkaa arvostaa itseään myös kirjoittajana, sillä pieni itseluottamus tekisi hyvää varmasti myös tuotokselle.

Olen iloinen, että olen menossa tälle kurssille, sillä toivon tällaisen koulutuksen vähintäänkin auttavan minua suurimman ongelmani, alkuun pääsemisen kanssa. Minun pitäisi elättää itseäni kirjoittamalla (tieteellistä) tekstiä, mutta olen usein jumissa ensimmäisten rivien kanssa. Kun flow-aalto tulee, kirjoittaminen sujuu ja nautin työstäni, mutta paljon useammin istun vain tuijottamassa tietokonetta ja tuskailemassa, kun en tiedä miten päästä alkuun. Hassua, mutta blogipostausten kanssa ei ole koskaan sellaista ongelmaa. Ne vain tulevat, sen enempää miettimättä, mikä näkyy toisaalta tekstin laadun heikkoutena, mutta toisaalta on merkki siitä, että tämä on mieluista ja nautinnollista eikä minkään sortin pakkopullaa. Blogini ei luo minulle minkäänlaisia suorituspaineita, vaikka tiedän tällä olevan ihan tuntemattomiakin lukijoita. Blogiin kirjoittaminen on tällä hetkellä kaikkein parasta kirjoittamista.

Advertisements