En haluaisi ennustaa pirua seinälle, mutta minun on vaikea kuvitella, että syyskuun päivä voisi enää olla tästä kauniimpi. Tänään on ollut ihan täydellistä! Aamulla vähän kirpeän kylmää, mutta ei liian. Kirkkaan siniseltä taivaalta paistanut aurinko lämmitti iltapäivään mennessä niin, että kylmyys unohtui. Täydellinen syysvaatteiden sää, täydellisen kaunis ja energinen sää, päivä jolloin ei jaksa olla kovinkaan surullinen. Onneksi minulla oli kamera mukana, sillä pilvisellä ilmalla kampuksen syyskoreus ei pääse oikeuksiinsa.

Luin jostain, että Lapin ruska jää laimeaksi tänä vuonna, koska syksy on ollut niin kovin lämmin. Ehkä sama koskee myös Keski-Suomen seutuja? Vaikka eihän peli vielä ole menetetty, vastahan ruska on alkamassa. Seminaarinmäki vasta aloittelee pukeutumista syksyn juhla-asuunsa.

Työpöytäni ikkunan takana kasvaa vaahteroita – niistä ruskan edistymisen näkee hyvin. Toistaiseksi on vielä melko vihreää, kuten huomaatte. Vähän on keltaista seassa, se ei kaikki näy kuvassa. Olen aika iloinen työmaisemastani, kerta kaikkiaan.

Työmaisema

Työmaisema

Villa Rana kylpi auringossa tänään, niin rakennus kuin kaikki sen ympärillä kasvavat puut ja pensaatkin.

Vaahtera oven edessä

Vaahtera oven edessä

Pensas, jonka nimi jäi katsomatta

Pensas, jonka nimi jäi katsomatta

Villa Rana

Villa Rana

Kuvasin ”oman taloni” lisäksi myös muuta kampusta.

Alla vaahterapuun on opastekyltti

Alla vaahterapuun on opastekyltti

Oppio eli O-rakennus kylpee auringossa

Oppio kylpee auringossa

Puutarhurintalo

Puutarhurintalo

A- ja T-rakennukset edustavat Seminaarinmäen arkkitehtuurin uudempaa kerrostumaa.

Athenaeumin kierreportaat

Athenaeumin kierreportaat

Myös Hallintorakennus edustaa Seminaarinmäen arkkitehtuurin uusinta kerrostumaa, vaahtera on vaahtera eikä edusta mitään kerroksia vaan ihan itseään ja syksyä.Hallintorakennus eli T

Sitten olinkin jo sen toisen ”oman rakennukseni” luona, eli Historican lähistöllä.

Historica

Historica

Tästä sisään Historicaan

Tästä sisään Historicaan

Imukärhivilliviini Historican eli H-rakennuksen seinustalla

Imukärhivilliviini Historican eli H-rakennuksen seinustalla

Musican vieressä kasvavasta pihlajasta näkee, että niiden marja-aika alkaa olla jo ohitse. Kuvassa olevasta veistoksesta en tiedä mitään, valitettavasti.

Pihlaja Musican vieressä

Pihlaja Musican vieressä

Kampus on kaunis alkukesällä, keskikesällä, näin syksyllä ja valkoisina talvinakin. Tällaisina aurinkokylpypäivinä olen vain ihan hurjan tyytyväinen arkeeni.

Näillä valokuvilla lähetän terveisiä myös osallistuville havainnoitsijoille Ohioon: näin meillä täällä kotilaitoksella juuri nyt. Voikaa hyvin!

Advertisements