Lapsena meillä kotona oli vain yksi lastenelokuva. Saimme joskus joulupukilta Disneyn Pienen merenneidon, ja koska se oli ainoa, se myös katsottiin moneen kertaan. Vuosien ajan se oli ainoa elokuvani, ja totisesti, voi totisesti minä opin sen vuorosanat ja laulut ulkoa. Katsoin sitä vielä, kun olin jo ”aivan liian vanha” katsomaan höpöistä satua. Pienen merenneidon seikkailussa parasta oli tietysti silloin tarina ja onnellinen loppu. Myöhemmin opin arvostamaan kaunista piirrosjälkeä, ja tietenkin Oscar-palkittua musiikkia.

VHS:llä ei voinut valita kieltä, joten kuulimme silloin vain suomeksi dubatun version, jonka roolisuoritukset olivat mainioita. Joistakin vuorosanoista ja lyhyistä kohdista tuli vuosien mittaan siskon ja minun välinen vitsi: ”Mää taidankin pestä tän sulle…” -tyyppinen lause ei sano yhtään mitään kenellekään, joka ei ole opetellut Pientä merenneitoa ulkoa.

Reilu vuosi sitten ostin Pienen merenneidon dvd:llä itselleni ihan vain lapsuuden muistojen vuoksi, ja koska halusin nostalgisoida ja muistella hauskimpia dubbauksen kohtia uudelleen. Mutta voi mikä pettymys! Dvd:tä varten dubbaus oli päivitetty, eli vuorosanat oli uusittu! Siskon ja minun yhteinen kieli oli kadonnut. Hetken verran epäilin jo omaa muistiani, kunnes vakuutuin, etten voi muistaa esimerkiksi laulujen sanoja niin pahasti väärin, enkä suosikkikohtauksieni vuorosanoja. En ole katsonut Pientä merenneitoa sen koommin. Uutena käännöksenä se ei vain ole lapsuuteni elokuva, vaikka vuorosanat kuinka olisi muutettu sujuvammiksi. Siskokin oli pettynyt.

Siksi riemastuinkin, kun pari viikkoa sitten löysin kirpparilta Pienen merenneidon soundtrackin. Kyllä, elokuvan suomenkieliset laulut, ja cd:llä on nimenomaan vuoden 1989  versiot lauluista! Elokuvaelämykseni ei siis ole kadonnut kokonaan, vaan tämän ihanan levyn avulla voin palata ainakin elokuvan musiikkiin. (Ja tiedän, mitä laitan soimaan seuraavan kerran, kun sisko tulee käymään – varo vain!) Sitä kadonnutta vanhaa suomenkielistä versiota elokuvasta jään kaipaamaan enää vain siis joiden helmivuorosanojen kohdalta. Dvd:ltä tuleekin ehkä katsottua sitten enää alkuperäiskielistä versiota, sillä uudessa versiossa on myös ainakin Arielin suomenkielinen laulaja vaihdettu Johanna Nurmimaasta Nina Tapioon – ja muutos on aika pettymys.

Suosikkilauluni tästä elokuvasta ei suinkaan ole vauhdikas ja värikäs Aalloissa siis (”Pää pois pilvistä ja takaisin pinnan alle minne se kuuluukin!”), vaan Arielin haaveilulaulu Kanssasi sun. Lapsena jo tajusin, että Arielin haaveilu maanpinnan elämästä perustuu kuvitelmiin eikä pidä paikkaansa:

Mitä en vois luovuttaa pois jos pääsen sinne?

Ollapa näin vain selälläin hiekassa maan.

Nauttia vaan, siellä mä saan

eivät he moiti tyttäriään…


Varsinainen vitsiniekka tuo Ariel. Tämän haaveista kertovan laulun voi katsoa täältä. Se on ihana, kyllä vain.

Tähän haluan kuitenkin laittaa vähän vauhdikkaamman pätkän elokuvasta. Elokuvan huippukohtia ovat nimittäin Ulla Tapanisen esittämän merennoita Ursulan kohtaukset, joissa animaatiojälki ja musiikki ovat molemmat erinomaisen upeita. Tässä seuraavassa kohtauksessa Ariel on tullut Ursulan luokse pyytämään apua: hän on rakastunut prinssi Erikiin, joka Disneyn prinssien tapaan ei ole tehnyt yhtään mitään ansaitakseen näin epätoivoisen, kaikki esteet raivaavan rakkauden. Arielin pitäisi kuitenkin saada jalat. Jotenkin en ikinä ole ymmärtänyt Arielin päätöksentekoa tässä, mutta noita on kyllä mahtava. Huh, saan kylmiä väreitä Ursulasta edelleen.

Jos sä tahdot saada miehen siitä tarttee maksaakin

niele tyhjää yhden kerran uskallusta siitä saat

Kiero, Liero, äänen hältä saan – tää juoni onnistui

siis on hän mun hallussain!

Kuva Arielista luolassaan on lainattu täältä.

Advertisements