Siltä varalta, että joku ei vielä tiedä, niin kotikaupunkini joukkue Jyp siis voitti viime kaudella jääkiekon Suomen mestaruuden. Jopa minä innostuin kannustamaan Jyppiä kevään välierien aikaan. Kun Jyp sitten voitti mestaruuden, päätin että on aika minunkin nähdä sellainen ihme kuin jääkiekko-ottelu.

Olen nähnyt jääkiekkoa livenä kerran aikaisemmin. Se oli joskus vuonna makkara ja mänty, kun Suomessa oli MM-kisat ja jotain alkupuolen otteluita pelattiin Turussa. Ystävä oli silloin Elysee-areenalla töissä ja pääsimme häneltä saaduilla ilmaislipuilla katsomaan jännittävän kamppailun Sveitsi-Kanada. En muista pelistä muuta kuin että kaikilla pelaajilla oli puna-valkoiset peliasut. (Vai oliko?)

Jyväskylässä asuessa jääkiekko on kuitenkin jollain tapaa lähellä. Tai siis, ainakin tuo menestyksekäs viime kausi toi Jypin niin näkyväksi osaksi jyväskyläläisyyttä, että se vähän tarttui. Siispä työkaverini kanssa liityimme viime perjantaina hänen avokkinsa seurueeseen ja menimme katsomaan Hurrikaani Cupiksi nimettyä pientä harjoitusturnausta. Jyp sai vastaansa Kalpan Kuopiosta – ja sehän on täällä melkein kuin paikallisottelu. 🙂

aloituksessa

Ottelu pelattiin tietysti Jypin kotihallissa, Synergia-areenalla. (Älkää kysykö tuosta nimestä…) Koska kaupungissa ajettiin samaan aikaan ajettiin MM-rallia, oli peliaikataulu minusta melko myöhäinen. Ottelu alkoi vasta 21.30. Väkeä tuli suoraan Killerin erikoiskokeelta jääkiekko-otteluun, sehän sattui niin mukavasti. Rallien sijaan me olimme erään toisen työkaverin irkkubändin keikalla irkkubaarissa (jossa ei ollut rallikansaa) ennen peliä, ja se oli ehkä vielä mukavampaa.

Jypin maalissa ei valitettavasti ollut suosikkini Sinuhe Wallinheimo, vaan Pekka Tuokkonen.

Jypin maalissa ei valitettavasti ollut suosikkini Sinuhe Wallinheimo, vaan Pekka Tuokkola.

Seurueen miehet olivat valmiita selittämään kaiken alusta asti minulle ja työkaverilleni, kun kuulivat että tämä oli ensimmäinen SM-liigapelimme. Yllättävän paljon sitä on kuitenkin tullut seurattua joskus nuorena MM-kiekkoa, sillä pysyin pelissä mukana paremmin kuin odotin. Jäähyihin johtaneita tilanteita en ehtinyt yleensä nähdä, kun ne rikkeet tapahtuivat tavallisesti toisella laidalla kaukaloa kuin missä kiekko oli, tai jotain.

hyökkäyspeliä

Lisäjännitystä otteluun tuli siitä, että se ratkesi vasta rangaistuslaukauksilla. Mutta juu, valitettavasti Jyp hävisi Kalpalle. Pah.

huoltoa väliajalla

Väliajalla muovituopit tyhjennettiin nopeasti: Nytkö se jo jatkuu!?!

Superfaneilla oli mukanaan rummut, joilla lyötiin tahtia kannustushuutoihin.

Superfaneilla oli mukanaan rummut, joilla lyötiin tahtia kannustushuutoihin

Iloisesti ja mielelläni tunnustan, että minulla oli jääkiekko-ottelussa paljon hauskempaa kuin odotin. Sen lisäksi, että herkästi innostuvana ja eläytyvänä ihmisenä kiinnostuin pelistäkin nopeasti, oli koko jääkiekkokulttuuriin tutustuminen hilpeä kokemus. Väliajalla kiiruhdettiin jonottamaan muovituopillisia, joita ei ikinä ehdi juoda siinä ajassa kuin pitäisi. Jypin fanikatsomon vakiokalustolla on aina mukana rumpusetti, jotka toivat hienosti rytmiä huutoihin ja kivasti tunnelmaa koko halliin. Tämän keikan jälkeen minun on myös helpompi ymmärtää sitä menoa kaupungin baareissa, joka on käynnissä aina Jypin kotiotteluiden jälkeen. Kun peli päättyi, olin ihan liian innoissani ja täpinöissäni, että olisin voinut mennä nukkumaan. Pakkohan siitä oli jatkaa iltaa vielä vähän aikaa.

maalijuhla

Jyp juhlii maaliaan

Kalpan maalivahti

Tilanne!!!

Tilanne!!!

Minulla oli siis varsin viihtyisä ilta jääkiekkokatsomossa.Arvosana: Odotukset Ylittävä. Ei tuota ehkä jatkuvasti jaksaisi (kausikortti jäi siis vielä ostamatta), mutta muutaman kerran kaudessa kyllä hyvinkin voisin käydä kannustamassa kotikaupungin joukkuetta. JJK:n ja Kirittärien pelejä pitäisi myös saada aikaiseksi mennä katsomaan.

Advertisements