IMG_3701Lauantaina koko Keski-Suomi kärvisteli kaatosateessa. Sateessa mekin lähdimme kohti Savonlinnaa, mutta siellä paistaa aina aurinko – vähän kuin Ahvenanmaa, mutta järvivedellä! Turandot oli loistava, mutta en minä oikeastaan enää siitä aikonut kirjoittaa. Nämä Savonlinna -kuvat vain saavat nyt  kuvittaa ihan muita pohdintoja.

Seuraava konferenssikoitos nimittäin lähestyy, ja yllättäen sen päivämäärät ovatkin jo tosi lähellä. Elokuun loppupuoli on koko kesän ajan tuntunut olevan ”siellä jossain” epämääräisessä tilassa nimeltä loppukesä, mutta eihän Helsingissä pidettävään pohjoismaiseen Byggstenariin ole enää kuin kolme viikkoa. Se olisi pitkä aika, jollen olisi päättänyt ottaa tästä esitelmän teosta irti kaiken mahdollisen. Eli yritän lukea vähän enemmän ja ihan oikeasti ja aidosti tuottaa tekstiä, josta voisi olla melkein suoraan hyötyä v-kirjassa.

Työryhmäni vetäjät eivät onneksi pyydä koko paperia etukäteen, vaan ainoastaan pari-kolme sivua pitkän laajennetun ja syvennetyn abstraktin, joka pitää lähettää viikon päästä. Se on minusta hyvä idea: joskus aikoja sitten tehty abstrakti on hyvä päivittää muita kuulijoita varten, mutta koko tekstituotoksen sijaan saa keskittyä suullisen esityksen laatimiseen.

Esitelmäni Byggstenarissa (tai englanniksi Substances) on kaikkia aikaisempia papereitani metodologisempi. Oikeastaan käsittelen erilaisia lähteitäni ja niihin liittyviä kysymyksiä. Lähteissä on niin suullista muistitietoa kuin kirjallistakin, ja lisäksi on vielä omana osastonaan ja hieman eri tehtävässä eduskunnan pöytäkirjat, joita haluaisin hyödyntää myös. Nekin ovat kirjallinen lähde, vaikka perustuvat tietenkin suullisiin esityksiin. Niin, ja tietysti se käyttämäni suullinen muistitieto arkistosta on kirjallisessa muodossa eli litteraatioina. Totta kai minun pitäisi kuunnella alkuperäiset nauhat, mutta en ole vielä edes kysynyt arkistosta, miten se onnistuisi. Haastattelu on kuitenkin hyvin toisenlainen litteroituna kuin kuunneltuna. Kaikkiin näihin erilaisiin lähteisiin liittyy kysymyksiä, joita yritän esitelmässäni pohtia. Ongelma tällä hetkellä onkin se, että minulla on tiu kysymyksiä eikä yhtään vastausta. Esitelmästäni tulee siis pitkä luettelo kysymysmerkkejä, joita esittäessäni olen itkuinen ja tärisen, ja sitten en saa selvää kommenteista joissa varmaan joku yrittäisi auttaa, ja kaikki menee puuroksi ja kompastun kengännauhoihini ja saan mustelman silmäkulmaani enkä ikinä enää saa apurahaa vaan ainoastaan lisänimen ”Mustasilmä”…

Niin, siis eihän minua vielä jännitä yhtään.

Olavinlinna

Olavinlinna ja kesäinen taivas

Tunnen itseni hiukan tyhmäksi esittäessäni noita kysymyksiä. Metodologiset valinnat ja lähteiden käytön arviointi ovat tärkeitä tutkimuseettisiä kysymyksiä, joita pitää pohtia. En siis ole tyhmä siksi, että kysyn niitä, mutta tunnen itseni tyhmäksi kysyessäni niitä konferenssipaperissa – jostain syystä minulla on tunne, että tällaiset peruskysymykset pitäisi osata ratkaista ihan itse oman työpöydän ääressä.

IMG_3707

Ponttoonisilta vei oopperavieraat linnaan. Miten olenkin onnistunut kuvaamaan tässä tornin ihan vinoon? 🙂

Sitten on yksi aikatasoihin liittyvä kysymys, johon en myöskään tiedä vastausta. Jos aineisto käsittelee sota-aikaa, se on kerätty 1980-luvun lopulla ja tulkitaan 2000-luvun ensimmäisellä kymmenellä, niin onhan noilla vuosikymmenillä välissä jotain merkitystä. Onhan? Etten vain kuvittele, että tässä on joku ratkaistava juttu? Minä siis näen, että erilaiset aikatasot ovat tutkimukselleni eettinen ja metodologinen haaste, mutta en tiedä miten alkaisin purkaa tuota haastetta.

Linnan torni

Ottaessani näitä kuvia ennen oopperan alkua, kuulimme jonkun sopraanon avaavan ääntään. Se tuntui kuuluvan tästä tornista. Linnanneito!

Olen koonnut evakkotyöpöydälleni kirjoja, joista muistelen, että voisi olla apua. Siinä on Ulla-Maija Peltosen, Taina Ukkosen, Outi Fingerroosin, Amy Shumanin ja Penny Summerfieldin kirjoituksia, näin ainakin alkuunsa. Hiukan on folkloristisesti painottunutta tämä kirjallisuus tähän asti (ei onneksi ihan kaikki), ja minähän en kuitenkaan ole folkkari. Kuka etnologi olisi pohtinut suullisten ja kirjallisten lähteiden käyttöä tai lähteiden aikakerroksia?

Pum! Sitä tykinkuulalla päähän joka menneitä muistelee.

Pum! Sitä tykinkuulalla päähän joka menneitä muistelee.

Onneksi pieni tohtorikoulutettava ei ole yksin edes alkeellisten kysymystensä kanssa, vaan aina voi kääntyä jonkun ohjaajista puoleen. Lähetän laajennetun abstraktini luonnoksen huomenna yhdelle heistä (joka saattaa jopa lukea tätä, kehvatsu). Ehkäpä hän kertoo, onko abstraktissani mitään järkeä, eikä päästä minua nolaamaan itseäni Amy Shumanin eteen (huhu kertoi, että hänet olisi varattu kommentaattoriksi työryhmääni – pelottava huhu, jos pitää paikkansa).

Valoa kohti?

Valoa kohti?

”Kyllä ne asiat luttaantuu kun et oo ittelles liian fiini.” Eteenpäin, kirja kirjalta, ei kai muukaan auta. Jotain positiivista: viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa moneen viikkoon keskeytyksettä herätyskellon soittoon asti. Ja vielä tunnin sen jälkeekin. Iloista!

Tällä viikolla pitäisi tulla tieto eräästä ensi vuoden konferenssista, jonne haluaisin tosi kovasti. Olen jo kerran nähnyt unta, että abstraktini (ja sen myötä minut) hylättiin, enkä päässyt sinne. Joka päivä vain odotan ja odotan tietoa, ja tiedän olevani pettynyt, jos en pääse sinne. Jotenkin tässä konferenssiesitelmää tuskanhiellä vääntäessä herää kyllä kysymys, miksi ihmeessä haluan lyödä päätäni seinään uudelleen ja uudelleen.

Mainokset