Yritys Raija Orasen ja Maan aamu –sarjan tyyliin:

He kuuntelivat ystäviensä esitelmät ukkosen jyrähdellessä ja katkoessa välillä sähköjä, keskustelivat esitelmistä asiallisesti mutta jo tulevaa ruokahetkeä odottaen. Sitten he siirtyivät kahvihuoneeseen, kattoivat pöydän ja asettuivat sen ympärille jakaakseen nyyttäreinä kokoamansa ruoat. He herkuttelivat lehtitaikinapiirailla, jotka oli täytetty vuodenajan kasviksilla, suolakiteillä, yrttimausteella ja terävällä emmentalilla. Kupposet täyttyivät suurista, pehmeistä jogurttirusinoista, keltaisista juustonaksupalleroista, pistaasipähkinöistä joiden kuorista kertyi kasoja pöydälle. Mehevää mansikkatäytteistä kääretorttua sekä siniviolettia mustikkapiirakkaa riitti kaikille, kunnes kukaan ei jaksanut enää palaakaan. Pehmeä punaviini sekä yhtä aikaa terävä ja makea marjaviini täyttivät makuhermot ruokataukojen aikana ja rentouttivat väsyneitä hermoja. Nauru kaikui, eikä kukaan muistanut työtä tai vakavia asioita, sillä oli heinäkuu ja kesä vihreänä ja vahvana ympärillä.

No, ei se ihan samalta kuulosta, kun oli vähemmän voilla ja kermalla höystettyjä ruokalajeja. Mutta vielä minä joku päivä järjestän oikein kunnon Hästsjögårdin päivälliset!

Niin, oli meillä silti aikas kiva ilta Villa Ranassa työpäivän päätteeksi. Kiitos osallistuneille!

Mainokset