Ruoka on niin paljon enemmän kuin vain vatsan täytettä. Niin se vain on. Ja ruokakokemukseen vaikuttavat niin monet muutkin asiat kuin ruoan ulkonäkö tai maku – myös esimerkiksi omalla mielentilalla, aterioinnin ympäristöllä ja ruokaseuralla on tietenkin suuri vaikutus siihen, miltä ruoka tuntuu.

Pidän ruoanlaitosta, mutta en ole aikoihin tehnyt ruokaa ihan kunnolla, perusteellisesti itse. Elämä on väkisinkin välillä puolivalmisteiden käyttöä. Nykyään jos tai kun teen ruokaa, teen jotain perusmättöä ison satsin ja syön sitten pakasteesta sulatettuja annoksia lounaaksi. Kätevää ja taloudellista, mutta pakasteruoka ei ehkä ole sitä parasta gourmeeta kuitenkaan.

Blogimaailma inspiroi. Een juttu itse tehdystä hernekeitosta innosti, ja laitoin eilen illalla puoli pussia herneitä likoamaan kulhoon. Vaihdoin niihin veden aamulla, ja mainostin työkavereille lounaspöydässä, että tänään teen elämäni ensimmäistä kertaa hernekeittoa.

Minun nykyisillä ruokatottumuksillani tämä on jo aikamoista slow foodia, vaikka en ihan viralliseen määritelmään pääsisikään. Herneet ovat lionneet siis jo eilisestä asti. Laitoin ne raikkaaseen veteen kiehumaan, lisäsin porkkanoita, runsaasti sipulia, omaa normikäyttöäni runsaammin myös valkosipulia ja vähän mausteita. Myöhemmin vähän lisää kasviksia, aivan kuten Een reseptissä. Siellä se nyt porisee, hautuu hellalla pitkään ja hartaasti, minun hernekeittoni, jonka vahva, aluksi pistävä mutta nyt jo pehmennyt ja mausteiden syventämä tuoksu leijuu koko asunnossa.

Ehkä keiton keittäminen parantaisi pahemmankin päivän, mutta tänään olen muutenkin hyväntuulinen ja jotenkin rauhoittunut, pitkästä aikaa. Sain yhden työjutun tehtyä tänään valmiiksi, ja kukkarossa odottavat pääsyliput huomiseen sirkusnäytökseen, jota olen odottanut koko alkukesän. Kun keiton kypsymisen seuraksi on vielä viihdyttävä, tuore kirja kirjastosta, ja stereoista soi Jussi Björlingin parhaat, niin olo on melkoisen onnellinen. Ei minulta mitään puutu? No ehkä voisin tehdä vielä pannariakin…

Mainokset