Viikko on ollut töiden puolesta helpon tuntuinen. En ole tehnyt kovin pitkiä päiviä vaan järjestänyt omia juttuja samalla. Ateenan konferenssin esitelmä on syntynyt ilman kovin suuria tuskia, tai ainakin verrattuna taannoiseen Tukholma-ahdistukseen tämä on ollut helppoa kuin heinänteko (mikä tietenkään ei ole kovin helppoa puuhaa, mutta vertaus saattaa mennä jollekulle lukijalle silti läpi 😉 ).

Esitelmäni on itse asiassa edennyt aaltoillen. Välillä se on tuntunut kovinkin kirkkaalta ja selkeältä, olen saanut jotain ideoita ja nähnyt alppipolkuni tämän pätkän selvästi. Sitten hetken kuluttua kaikki on taas muuttunut sumuiseksi ja epäselväksi ja olen etsinyt sitä juttua joka toisi järjen esitelmään. Mutta silti, aiempaan verrattuna tämä aaltoilu on ollut huomattavan maltillista.

Tällä hetkellä esitelmä on melkein valmis: yksi artikkeli pitäisi vielä lukea, diojen sisällön loogisuus pitää vielä käydä läpi ja poistaa ylimääräistä ja miettiä järjestystä. Dioja on nyt 17 ja se on liikaa 20 minuutin esitelmään, joten sitä pitäisi vähän myös lyhentää jostain. Ja muistiinpanot pitää kirjoittaa niin, että pystyn seuraamaan niitä helposti esityksen aikana. Ja ai niin, pitäisi harjoitellakin vähän! Onneksi meillä on tutkijayhdistys, jonka klubi-illat on luotu tällaisia tilanteita varten: esitelmän harjoitteluensi-ilta on keskiviikkona työkavereille. Jännittäähän se heillekin puhuminen, mutta silti hyvä että saa harjoitella.

Tällä viikolla on ollut kaikenlaista kivaa. Olen viettänyt hyviä hetkiä ystävien kanssa ja kodin järjestäminenkin on edennyt pyykkikoneen ja olohuoneen verhon verran. Ja kuten sanottu, en ole rasittanut itseäni liioilla työtunneilla. Silti, voi silti tänä iltana tuli ihan täydellinen väsymys. En jaksanut edes pestä pyykkiä, ja se kertoo jo aikamoisesta väsymyksestä. Tein kotitöitä, mutta vähän innottomasti. Sitten sain yhden kurjan puhelun, enkä saanut siskoa kiinni ruikuttaakseni hänelle. Jotenkin koko ajan teki mieli antaa itselle lupa syöksyä johonkin vellovaan suohon vähän nyyhkimään… En tiedä olisiko kunnon itku auttanut ja piristänyt, mutta itkemättä se nyt jäi. Väsyttää vaan ihan kamalasti.

Lähden huomenna käymään maalla. Lainaan kotikotoa matkalaukun, ja ehkä se tuo lähestyvän reissun vähän konkreettisemmaksi ja alan oikeasti suunnitella ja valmistautua siihen. On ollut jotenkin vaikea suunnitella tekemisiä, kun tuntuu että esitelmä pitää saada ensimmäisenä valmiiksi, sitten vasta vapaa-aika Ateenassa. Nyt juuri en jaksa ajatella koko asiaa. Kyllä se matkakuume sieltä sitten tulee, varmastikin, kunhan koneeseen noustaan. Ehkä tämä väsymyksen tummansininen tunnelma muuttuu pian vielä kreikkalaiseksi vaaleansiniseksi. Ehkä tämä on vain tämä ilta ja paha mieli jostain.

Tällaisessa mielentilassa kuuntelen synkistelymusiikkia. Esimerkiksi yksi Zen Cafén parhaita hitaita kappaleita ikinä on seuraava, Huonot päiväsi. Yhtä aikaa masentava ja lohdullinen, se on kauneutta.

Mainokset