Olen viimeistä iltaa tässä kodissa. Huomenaamulla saapuu ensin siskoni, jonka kanssa teemme vähän valmisteluja, ja sen jälkeen (valitettavan pieneksi vähentynyt) muuttoporukka. Tavarani, joita on taas muutama laatikollinen enemmän kuin edellisessä muutossa, siirretään kesän ensimmäisenä hellepäivänä uuteen kotiin.

Olen ollut tässä kodissa onnellinen ja viihtynyt todella hyvin, alusta asti. Ihanin kotini tähän asti. Mutta vain tähän asti, sillä eilen ja tänään olen viipyillyt tulevassa kodissani ihmetellen onneani. Muutan ensinnäkin isompaan asuntoon kuin koskaan tähän asti. Lisäksi uusi kotini vastaa monilta osin niitä unelmia, joita minulla on ollut omasta asunnosta. Ja kaiken hyvän lisäksi siellä on juuri nyt niin kaunista, että en voi uskoa sitä omakseni. Vastamaalatut seinät, minun väriseni. Eteisen laatat, jotka valitsin ihan itse ja jotka muistuttavat vähän sammalta. Olohuoneen ikkunasta ja parvekkeelta näkyvät koivut ja keittiön ikkunan edessä kasvavat männyt. Vanhat komeroiden ovet. Ja kaiken kruununa ihana, vastahiottu puulattia, joka kaivettiin esiin muovimattokerrosten alta.

Juuri nyt uusi kotini on valoisa ja avara, vaalea ja rauhoittava. Sellaisena on on vähän vieraskin, sillä minun kodissani on värejä, aina. Huomenna kaikki muuttuu: se kauneus ja herkkyys muuttu toisenlaiseksi, kun asunto täyttyy huonekaluistani ja muista tavaroistani. Vieraus luullakseni ja toivoakseni katoaa, ja asunto alkaa näyttää minun kodiltani – mutta toivottavasti jotain tämänpäiväisestä kauneudesta kuitenkin jää, eivätkä tavarani peitä sitä kokonaan.

Remontti on sen verran kesken, ettei minun tarvitse viikonlopun aikana vielä levitellä kaikkia tavaroita. Tai en oikeastaan voikaan, vaikka vuokralaatikot kyllä toivon voivani tyhjentää jonnekin. Tai sitten teen sen maanantaina, kun kaikki tulee valmiiksi – tässä konkurssissa muutama ylimääräinen vuokraeuro laatikoista ei enää tunnu.

Muuttoporukkalistassani oli parhaimmillaan toistakymmentä henkeä, mutta kun muutto siirtyi lauantaille, väki yllättäen väheni aika tavalla. Siskoni tekee herkkuruokia talkoolaisille, ja olen varannut kantamisen väliin pohjalaisia ”pirun väkeviä” -karkkeja. Eivätköhän laatikot tule kannetuksi vähän vähemmälläkin porukalla, kun tankkaus on kunnossa.

Mutta siis: näkemiin Tuomiojärvi, toistaiseksi. Tuskin ihan pian tulen asumaan näin lähellä järven rantaa! Onneksi tässä kaupungissä järvi on kuitenkin vain lyhyen pyörämatkan päässä, asui melkein missä tahansa.

Muuttohässäkkä yhdistettynä loppuvaiheessa olevaan remppaan on ollut kamalaa. Suoraan sanottuna odotan vain, että tämä kaikki olisi jo ohitse. Uudessa kodissa ei ole vielä nettiyhteyttä, joten bloggaaminen jää työkoneen varaan joksikin aikaa.

Mainokset