Valmiita ovat! Siis sekä Tukholman konferenssin paperi että erään toisen konferenssin abstrakti. Taso voisi molemmissa olla parempi, mutta ei se mitään. Nyt ovat noin, lähetän ne huomenna maailmalle ja vilkutan hyvästiksi. Kuten ennestään tiedätte, oli sen Tukholman työpaperin syntyminen melkoisen työn takana, mutta tunnen itseni ensimmäisen osuuden voittajaksi, kun sain sen kaikesta epätoivosta huolimatta tehtyä. Nyt vasta mennään koko työpaperihärdellin puolivälissä – vielä kun pitäisi selvitä siitä itse käsittelystä hengissä. Mutta ajattelen sitä joskus toiste, en nyt, en millään.

Olen hössöttänyt viime päivinä niin älyttömästi, että tuntuu tosi tosi kivalta rentoutua tänään rauhallisesti hyvien ystävien kanssa, ihan pienellä porukalla. Ja mukana myös pikkuinen kummityttöni! Viime vappuna pidin yhdet onnistuneimmista juhlistani tähän asti, mutta työjuttujen keskellä en ole tänä vuonna jaksanut edes ajatella vappujuhlien järjestämistä. Tämän illan rauhallinen konsepti sopii juuri täydellisesti helpottuneeseen ja vähän väsyneeseen olotilaan.

Eilen oli kivat juhlat myös, kun laitoksemme uusi professori nimitettiin virallisesti virkaansa. En ollut ennen ollut tällaisessa tilaisuudessa, joten pääsin jälleen tutustumaan uuteen akateemiseen rituaaliin. Onneksi juhlan pönötysosuus oli aika lyhyt, ja laitoksella ja Sohwilla olleet jatkot sitäkin kivemmat. Hyvä mieli niistä oli ensimmäinen ajatus aamulla, vaikka ilta painoikin silmäluomissa. Pienestä univajeesta huolimatta ei kaduta, että siirsin vähän töitä ja lähdin jatkoille, kun pitkästä aikaa sain pitää hauskaa työkavereitten kanssa.

Oikein hauskaa vappua kaikille!

Advertisements