Maria Maattoman elämät (1999) on Raija Paanasen esikoisromaani. Ikävää, että se tuntuukin siltä, siis esikoisromaanilta. Toisinaan esikoiskirjailijoiden teokset nimittäin tuoksuvat aivan liian kovalta yrittämiseltä. Hienoja sanoja, hienoja lauserakenteita ja paljon adjektiiveja. Paljon syviä tunteita, joita kuvataa värikkäästi. Kovaa yrittämistä olla erityinen (erityisen hyvä, kenties?). Maria Maattoman jälkeen Paananen on tehnyt kai ainakin runokokoelman, mikä voi hyvinkin sopia hänen tyylilleen paremmin.

Maria Maattoman elämät sijoittuu 1600-luvun Keski-Eurooppaan ja Lontooseen. Se on kirjeromaani, jossa sekä saadaan että vastaanotetaan kirjeitä. Kirjeitä kirjoittavat ensinnäkin Andreas van der Welt, joka on hyvinvoiva, rikas ja hemmoteltu kauppiaan aikuinen poika. Hän kirjoittaa elämästään ystävälleen. Andreas alkaa saada elämänkerrallisia kirjeitä Maria Maattomalta alias Mad Madonnalta, joka on lontoolaisesta mielisairaalasta karannut puolijulkkis-hullu. Maria Maaton väittää olevansa Andreaksen äiti, ja kertoo värikkään elämäntarinansa: kolme kuolemaa, kolme elämää. Andreas liittää nämä Marian kirjeet ystävälleen kirjoittamiinsa ja kuvailee samalla omaa järkytystään. Hän on aina luullut äitinsä kuolleen, eikä halua uskoa kirjeiden tarinaa.

Paananen on tehnyt Maria Maattoman kielestä turhan kummallista. Hänen kirjeensä ovat huonompaa kieltä kuin Andreaksen sivistynyt kieli, mutta Maria kirjoittaa kuitenkin pitkästi ja polveilevasti, kuten hänenkaltaiseltaan oppineelta naiselta voi odottaakin. Hänen suuhunsa on laitettu melkoisen emansipatoristisia mielipiteitä, ja aika pian aloin haukotella. Jadijadijaa, ajattelin; tämä on taas yksi näitä, joiden mielestä naisia on sorrettu läpi historian. No onhan tietysti, mutta eivät asiat nyt ihan niin yksinkertaisia ole.

Parasta Maria Maattoman elämissä ovat ihanat ruokakuvaukset. Andreas on varsinainen herkkusuu, ja ruokalajien kuvaukset ovat eläviä. Myös Andreaksen suhde naisystäväänsä Rachaelaan oli hauska ja kiinnostava sivujuonne, samoin tulppaanikauppa ja tulppaanisipulien arvokkuus tuon ajan Alankomaissa. Nämä kiinnostavat ajankuvan kohdat luin aina innoissani, mutta Marian kirjeiden osuus oli jotenkin kummallista, aivan liian sinne tänne poukkoilevaa ja melkoisen epäuskottavaa, että olisin jaksanut innostua.

Ei Maria Maattoman elämät nyt aivan mahdottoman huono kirja ole, mutta silti ihmettelen, miten se on löytänyt tiensä omaan hyllyyni. En muista, mistä ja milloin olen sen hankkinut, mutta se kyllä kuuluu tästä eteenpäin siihen osastoon, joka lähtee vaihtoon antikvariaattiin.

Oikeastaan olen paljolti samaa mieltä kuin HS:n arvostelija, mutta hän vain sanoo asiat paremmin.

Advertisements