Sokean surmaajan jälkeen toiseksi Atwoodikseni ajautui Ryövärimorsian (The Robber Bride, 1993, suom. 1994). Ehkä ensikosketukseni Atwoodiin oli liian hyvä, sillä odotukset olivat tällä kertaa ehkä turhankin korkealla. Ryövärimorsian oli hyvä ja piti minua kyllä otteessaan, mutta juoneltaan ja tarinaltaan se oli minusta selvästi Sokeaa surmaajaa höttöisempi.

Ryövärimorsian on kolmen naisen tarina – tai oikeammin neljän, vaikkakin neljännen heistä tarinasta kuullaan monta eri versiota. Roz, Tony ja Charis ovat kaikki naisia, joiden miehen povipommi narttu Zenia on vietellyt. Nyt Zenia on ollut kuolleena jo jonkin aikaa, ja naiset ovat vähitellen oppineet hengittämään vapaammin. Yhtäkkiä Zenia kuitenkin kävelee takaisin heidän elämäänsä, ja taisteluhaaste heitetään uudelleen. Romaanin etenemisen kannalta on oleellista, että kukin naisista vajoaa muistoihinsa, sillä kirja etenee takaumina. Zenia ei muistele – hän on se jota muistellaan.

Atwoodin kerronta ja sanankäyttö on tässäkin romaanissa hienoa. Kolmiodraamaromaani avautuu mustasukkaisuuden ja jättämisen kuviota syvemmäksi tarinaksi kolmen naisen elämästä ja kaiken kummallisuudesta. Zenia edustaa niin ilmiömäistä pahuutta, että se on jo melkein koomista vakavuudessaan. Roz, Tony ja Charis ovat tavallisia naisia (hiukan neuroottisia tosin, varsinkin Tony ja Charis), jotka käyttäytyvät kuten tavalliset ihmiset ja uskovat yleensä hyvää läheisistään. Juuri siksi Zenian on niin helppo huijata heitä. Tosin epäselväksi jää edelleen, miksi Zenia tekee sen. Mikä noiden naisten hyvin tavallisissa miehissä on sellaista, että Zenian on tuhottava nuo parisuhteet? Miksi ihmeessä? Ehkä Atwood tekee sen tahallaan: näyttää, ettei pahuus tarvitse motiiveja.

Ikävää, että Tonyn, Rozin ja Charisin miehet ovat semmoisia vätyksiä kuin ovat. Juuri heidän roolinsa passiivisuus ja ohuus ärsyttää minua tässä kirjassa. Aivan kuin heillä ei olisi omaa tahtoa lainkaan, Zenia vain päättää viedä heidät ja naps, niinpä tapahtui. Ehkä niin tapahtuu zeniamaisten naisten kohdalla ihan oikeastikin, mutta haluaisin uskoa, että edes jollain miehellä tällä planeetalla on aivot.

Ryövärimorsian viihdytti ja kiinnosti, mutta toivon Atwoodilta enemmän seuraavassa romaanissa, jonka häneltä joku päivä luen. Lisää haluan kuitenkin ehdottomasti, se on selvä. Jo pelkästään se, että Tony oli historioitsija, takasi sen että pidin tästä kirjasta. Historian tutkijoita ei ole kirjojen sankarittarina liian paljoa.

Ryövärimorsiamesta on tehty elokuva vuonna 2007. Onko kukaan nähnyt sitä?

Kuva Margaret Atwoodista on lainattu täältä.

Advertisements