Kevään tulo on tuntunut lähinnä tuoksuna ilmassa ja lämpimänä auringonpaisteena sisällä. Ulkona on ollut vielä niin kylmä, ettei keho ole juurikaan tuntenut kevättä ilmassa, ja viime päivinä on ollut paljon taas hankalia juttuja, joiden vuoksi mielikin on synkistellyt. Tänään siihen onneksi löytyi resepti: Heli Laaksosen runokiertue saapui Jyväskylään. Olin ostanut liput synttärilahjaksi ystävälle ihan sillä tarkoituksella, että pääsisin itsekin samalla kuuntelemaan. Pidän Laaksosen runoista kovasti, ja halusin nähdä hänen kiertue-esityksensä.

Laaksosen tämän maaliskuun runokiertue on nimeltään Vartti vail kevät, ja jotenkin se on niin osuvasti juuri tämän viikon säähän ja vuodenkulkuun sanottu ettei mitään. On niinkuin kevät, muttei sitten ehkä ihan vielä kuitenkaan täysillä. Meillä kun ei vielä voi edes haaveilla krookuksistakaan, niin kuin toisaalla. Mutta lupaus siitä on jo joka paikassa.

Heli Laaksosen esitys oli positiivisuuden puolitoistatuntinen, ja juuri sellaista siltä odotinkin. Joskus omien juttujen keskellä tarvitaan joku (varsin usein se on taidetta tai kulttuuria) joka muistuttaa, mitkä asiat oikeastaan ovat tärkeitä, ja millä eväillä tästä elämästä selvitään.

Jotain Laaksoselta lainatakseni laitan tähän vaikkapa tämän, yhden illan osuvimmista ja hauskimmista:

Näyttö klo 14.30

Kaarina oi Kaarina

kat

kuin kiva virastotalo tual

nii viahko trapputralli

ja sympaattine viiva asfaltis.

Ihana pyäräteline uimahallin pihal

ja hiano koirankakkapussi!

O-marketi ostoskärry näyttä kulleronupult!

Ooo peräkärryn vetokouku suojamuavi!

Kuul Eerikki kuul:

harakka laulaa ko Celine Dioni!

Sinä päivän

ko olet pussaillu

kahte saak

Kaarina kans peito al,

älä, älä tee

asuntokaupoil

suuri päätöksi.

(Heli Laaksonen, kokoelmasta Sulavoi, 2006)


Kuva runoilijasta on promokuva ohjelmapalvelu Indicon sivuilta.


Advertisements