Uskomatonta. Minä todella tein sen. Hiihdin tänään Tuomiojärvellä. Edellisestä kerrasta suksilla on monta vuotta, niin monta etten edes muista. Mutta hyvin se rytmi löytyi silti, ja suksi luisti.

Perässähiihtäjä.

Hiihtäminen on oikeastaan aika ihana tapa liikkua eteenpäin. Perinteinen on minun tyylini, ehdottomasti. Tasainen, rauhallinen rytmi, ja matka taittuu mukavasti. Hartioissa tuntuu nytkin, että jotain on taas urheiltu, vaikka hiihtolenkkimme kesti vain reilun tunnin.Sumuista hiihtomaisemaa

Sää ei erityisesti suosinut tänään. Pilvipeite oli raskas ja matalalla: Laajavuoren mäet olivat näkymättömissä ja Vesitorninkin huippu oli harmaassa peitossa. Alkumatkasta oli vain sumuista, mutta loppuosa tultiinkin sitten räntäsateessa. Mutta ei se mitään: jäisen tihkun piikatessa kasvoja kuvittelimme Nannanderin kanssa olevamme naparetkeilijöitä. Urheasti kituutimme matkan loppuun asti pingviinejä edestä hätistellen! Onneksi pääsin reissun jälkeen lämpimään suihkuun iglun tai teltan sijaan. Että ihan näin mukavuudenhaluinen naparetkeilijä.

Sumua pukkaa.

Tänään vielä tiedossa hyvää ruokaa ja Revolutionary Road. Ei hullumpi sunnuntai.

Advertisements