Minä nappisilmänä.Ja sit tää sai taas vinkin ja syöksähti kirjastoon ja niinpä tää luki taas Neil Gaimania. Ja sit tää sai turkoosit napit silmikseen.

Neil Gaimanin tuotannosta olen toistaiseksi lukenut melko vakavia, mutta sitäkin lujemmin minuun kolahtavia Sandman-sarjakuvia, sekä ihanan hyväntuulisen Tähtisumua -fantasiaromaanin. Coraline varjojen talossa (Coraline, 2002, suom. 2003) oli hyvin erilainen kuin edelliset. Hyvälle tuulelle minä tästäkin tulin, mutta vasta lopussa, kun kaikki oli jo hyvin.

Coraline on nuorten kauhuromaani, jos nyt lähden genreyttämään. Kirja kertoo tytöstä nimeltä Coraline (ei Caroline, niin kuin häntä harmillisen usein kutsutaan), jolla ihan tavalliset vanhemmat, ja jonka elämä on joskus tylsänlaista ja yksinäistä. Vanhemmilla ei tunnu olevan koskaan aikaa tyttärelleen: ”En nyt ehdi, teen töitä, piirrä vaikka jotain.” Coraline löytää perheen talosta oven, joka ei johda mihinkään. Ja kuten kaikki fantasiaromaaninsa lukeneet tietävät, sellainen ovi on mahdottomuus. Kaikki ovat avautuvat jonnekin.

Coraline löytää maailman, joka on melkein kuin hänen oma maailmansa, mutta ei ihan. On toinen äiti, ja toinen isä, jaCoralinen kukka toinen koti, jotka kaikki ovat melkein kuin oikeita – mutta kaikkien silmien tilalla on napit. Tyhmempikin lapsi kuin Coraline tajuaisi, ettei kaikki ole kunnossa, jos hänelle ehdotetaan silmien vaihtamista nappeihin. Coraline joutuu taisteluun toista äitiään vastaan, ja selkäpiitä karmii.

Minua karmi juuri tuo silmien vaihtamisen ajatus. Silmät ovat jotain niin vahvasti omaa, niin oleellinen osa minuutta, ”sielun peili”, että napit niiden tilalla saa niskakarvat nousemaan pystyyn.

Ei Coraline silti oikeasti minua pelottanut, ei ollenkaan. Se oli helppolukuinen, hauska romaani, joka suorastaan vaatii tulla kuvitetuksi. Kirjasta onkin tehty kuvitettu versio, joka on ilmestymässä suomeksi kai piakkoin (Ellei ole jo ilmestynyt? En näin äkkiä löytänyt varmaa tietoa.), ja animaatioelokuvakin on tulossa ihan pian – jos joku tietää Suomen ensi-illan päivän, niin kertoisitko minullekin, kun en itse tietoa löytänyt? Elokuvantekijöillä on selvästi ollut liikaa aikaa, sillä leffan nettisivuilla on valtavasti tekemistä ja leikkimistä. Puutarhassa voi tehdä kukkia ja toisen äidin pikku työhuoneessa voi valita itselleen silmät.

Mustat ovat ehkä perinteiset, mutta minä valitsin Neil Gaiman -nörteille tarkoitetut kirkkaan turkoosit. Millaiset napit sinä valitsisit silmien paikalle?

Coraline varjojen talossa on arvostelu myös esimerkiksi Kirjavinkeissä ja HS:ssa.

Mainokset