Koskikaran HannaH kirjoittiThe Guardianin listasta, jossa on 1000 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea. Minähän luen niin paljon kuin ehdin ja voin, mutta arvelin, ettei lukulistani noudattele millään tavoin The Guardianin linjaa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kun pikaselauksella löysin listasta 74 lukemaani teosta (pelkäsin löytäväni vain jotain parikymmentä tuttua). Hirmu paljon listalla tietenkin oli sellaisia, joista en ollut ikinä kuullutkaan, mutta lohdukseni myös paljon sellaisia, jotka aion lukea – ja myös muutamia, jotka olen joskus yrittänyt lukea, mutta ovat jääneet syystä tai toisesta kesken.

Olen lukenut hirmu vähän klassikoita, ja uutuuksista luen paljon enemmän kotimaista kuin anglosaksista kirjallisuutta. Siksipä tuossa listassa oli niin paljon mustia aukkoja minun kohdallani.

Sinänsä tuollaisen listan tekeminen on monin tavoin kyseenalaista, tietenkin. Mutta vielä kyseenalaisempaa on se, miksi kuitenkin uteliaana sorruin laskemaan oman lukuni. Pidän kirjapäiväkirjaa, olen pitänyt jo vuosia. En siitä huolimatta muista kaikkien kirjojen sisältöjä – ja kuten säännölliset lukijani ehkä ovat huomanneet – en aina muista lukeneeni jotain kirjaa, ennen kuin aloitan sen uudelleen ja vähitellen tunnistan tarinan. Mikä ihmeen tarve minulla on silti listata lukemiani kirjoja? Mitä tuo luku 74 antaa minulle?

Eipä oikeastaan mitään. Koko The Guardianin listasta sain lähinnä sen tunteen, että to read -listani on mahdoton ikinä suoritettavaksi. Juuri sen loppumattomuus onkin ehkä sen paras puoli.

Mainokset