Sama ystävä, joka reilu vuosi sitten laittoi minut lukemaan Sandmanit, katsoi marraskuussa minun kasvaneen sen verran, että olisi aika tutustua Alan Mooren sarjakuviin, joita sain vinon pinon lainaksi. Aloitin Watchmenin jo ennen joulua, mutta lukeminen sujui aluksi hitaasti. Lopussa se sujui hitaasti, koska en halunnut että kirja loppuu ja säännöstelin sen lukemista.

Watchmenista (1986-1987, suom. Vartijat, 2006) löytyy läjäpäin tietoa, sillä sen sanotaan olevan yksi merkittävimmistä sarjakuvista (tai kuvaromaaneista, tai miten tuon sanan graphic novel kääntäisi). Voitte etsiä itse lisää, sillä minusta tuntuu jotenkin kauhean vaikealta kirjoittaa tästä sarjakuvasta. En tiedä mitä sanoisin, muuta  kuin että lukekaa se.

Jos kuitenkin jotain vaikkapa juonesta. Watchmen sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteemme, 1980-luvun lopun maailmaan, joka on ydinsodan partaalla. Muutamia vuosia aiemmin vielä aktiivisesti toimineet supersankarit ovat eläkkeellä, kukin omalla tavallaan. Yksi heistä tapetaan, ja kun muitakin vastaan kohdistuu hyökkäyksiä, herää kysymys, yrittääkö joku päästä eroon supersankareista. Albumi kulkee monessa tasossa. Juoneen liittyy supersankareiden menneisyys valtion leivissä toimivana porukkana, ei ehkä kovin yhtenäisenä, mutta supersankareina yhtä kaikki. Tarina kulkee takautumina ja lehtileikkeinä. Hieno tarinallinen keino on myös kirjan sisään upotettu kirja, merirosvosarjakuva, jota eräs sivuhenkilö tarinassa lukee. Voi kyösti, kerronnan tasoja on tosiaan monta.

Idea eläkkeelle jääneistä supersankareista on mainio. Moore on myös ideoinut heidän tarinansa minusta hienosti: yhtä lukuunottamatta heillä ei ole erityistaitoja. He ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat päättäneet pukeutua omituisesti ja alkaa pelastaa ihmisiä. Ja he itsekin tajuavat tämän ajatuksen huvittavuuden. Monella heistä on traumoja tai psyykkisiä ongelmia. Ei se ole kuulkaa helppoa olla supersankari.

Tarinan juoni on hengästyttävän hyvä, mutta se ei hengästyttäisi ilman Dave Gibbonsin huikean hyviä kuvia. Välillä minä toivoin, etteivät kuvat olisi ihan niin hyviä, kun niiden lukeminen sattui vatsanpohjaan. Jossain vaiheessa ajattelin, että Watchmen on minulle vähän liian raaka, vähän liian kova tarina. Nyt en ole enää ihan varma. Ehkä minun pitää lukea se uudestaan.

Wikipedian mukaan Alan Moore on sanonut, että Watchmen on tarkoitettu luettavaksi monta kertaa peräkkäin. Useat lukukerrat varmasti avaisivat tarinan paremmin, sillä se sisältää paljon sekä kuvallisia että tekstuaalisia viittauksia moneen suuntaan. Tarina on niin hyvä, että minunkin tekisi mieli lukea se samantien uudestaan, mutta ei sitten kuitenkaan. Välillä minulla oli nimittäin vähän huono olo tätä sarjakuvaa lukiessa. Ehkäpä voisin lukea suomennoksen tässä vielä ennen kuin sarjakuvasta tehty elokuva tulee teattereihin maaliskuun alussa.

Niin, albumista on tehty elokuva, joka on ensi-illassa melko pian. Suosittelen Watchmenin hakemista kirjastosta nyt, kun sitä vielä saa kohtuullisen jonotuksen jälkeen – maaliskuun jälkeen jonot siihen ovat varmasti melkoisen pitkät. Trailerien katsominen sai minut palelemaan, niin vahvalta elokuvan kuvallinen ilmaisu vaikuttaa niiden perusteella, mutta enpä riemuitse siitä ennen kuin se on nähty. Palataan siis asiaan todennäköisesti kunhan elokuva saapuu.

Kuva supersankareista on lainattu täältä.

Mainokset