Kun kuume lähenteli 39 astetta, kaipasin jotain isotekstistä ja helppoa luettavaa. Yöpöydällä odotti kyllä henkevämpiäkin kirjoja, mutta Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen olivat kuumepotilaalle täydellisen sopivaa läpiluettavaa. Sopivan höttöisiä, sopivan liikuttavia, sopivan suurella printillä tehtyä, ettei päänsärky pahentunut lukemisesta.

Kirsti Mannisen ja Markku Onttosen käsikirjoittama tv-sarja Kun taivas repeää sekä sen jatko-osa Taivas sinivalkoinen ilmestyivät myös kirjoina 1990-luvun lopulla, vai olisiko ollut 2000-luvun alkua. Sarjahan oli siis MTV3:n tilaustyö Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlan kunniaksi. Sarjan vanhat kotisivut ovat edelleen olemassa, joskin päivittämättöminä ja typistettyinä.

Kun taivas repeää kertoo jatkosodan viimeisistä vuosista. Nuori lääkintälotta Aino lähtee kenttäsairaalaan eturintamaan ja seikkailun jälkeen tuo sodasta kaksi miestä, joista toinen on sissiluutnantti Lauri, tuleva aviomies. Kun taivas repeää on oikeastaan juoneltaan aika turhanaikainen verrattuna jatko-osaansa Taivas sinivalkoiseen, jossa seurataan Ainon ja Laurin yhteiselon vaikeaa alkua jälleenrakennuksen aikana. Lauri on menettänyt kätensä sodassa, joten tarina on oikeastaan kertomus sotainvaliditeetista. Kun taivas repeää on melko täynnä ihannoivaa kuvaa sodasta, mutta Taivas sinivalkoisessa ajan realiteetit ovat aidosti läsnä: miehen alkoholismi, sodan haavat, keskenmenot, pula-aika, asuntopula, kylmät asutustilat, ja niin edelleen. Mutta myös ne hyvät puolet: talkootyö, yhteishenki ja lopulta nousukausi.

Kun ensimmäisen kerran näin sarjan ja luin kirjat, olin huomattavasti naiivimpi historiantuntemuksessani, ja ihastuin sarjaan aivan valtavasti. Ainon ja Laurin tarinassa näin koko Suomen selviytymistarinan. Sen tarinan, jollaiseksi se on kirjoitettu ja tarkoitettu. Osallistuin sarjan keskustelupalstalla innokkaasti analyyseihin ja elin tarinaa koko romantikkosieluni voimalla. Sittemmin olen oppinut lisää ja ymmärrän paremmin, ettei Ainon ja Laurin tarina ole koko Suomen itsenäisyyden tarina. Kyllä, kirjat ja tv-sarja kertovat lotista ja sotainvalideista, mutta talvi- ja jatkosotiin osallistui niin paljon muitakin suomalaisia kuin lottia ja suojeluskuntalaisia. Ainon ja Laurin elämäntarina on yksi tarina Suomesta, mutta toisenlaisia, yhtä arvokkaita, on vielä kenties enemmän. Sellaisiakin tarinoita löytyy koko joukko, joiden näkökulmasta Ainon ja Laurin vastustajat olisivatkin hyviksiä, ja lotta ja suojeluskuntalainen tarinan pahikset. Eikä kyse ole siitä, kumman tarinan kertoja on oikeassa, vaan pointti on se, että näkökulmia on yhtä paljon kuin ihmisiäkin.

Niin että minua hiukan ärsyttää näiden kirjojen poliittinen kapeakatseisuus, mutta ihanan romanttista hömppää ne silti ovat. Tv-sarjatkin ovat ok, joskin tehty pienellä budjetilla, tai siltä tulos ainakin vaikuttaa, varsinkin Taivas sinivalkoisen kohdalla. Kirjat on myös tehty äänikaseteiksi, joissa tekstin lukevat sarjan näyttelijät Eeva Palonen ja Matti Ristinen. Ne voisi olla hauskaa kuunnella joskus!

Tämähän on siis v-kirjani tutkimusaikaa, 1940-1950-luvut. Olisi joskus hauska tehdä näistä syvempää analyysia tutkimuskirjallisuuteen ja omiin aineistoihin verraten, mutta en tiedä raaskinko repiä kirjoittamalla palasiksi jotain näin herttaista ja pikkusievää kuin nämä kirjat. Olen kuitenkin viihtynyt näiden parissa ihan hyvin nytkin taas, sairasvuoteella.

Jotenkin haluaisin uskoa Kirsti Mannisen pystyvän parempaankin – olen kuullut hänen puhuvan, olen nähnyt hänen tekemiään näyttelykäsikirjoituksia, tiedän että hän osaa. Miksi sitten näin yksinkertaista tekstiä? Tämä on tyylin puolestaenemmänkin Enni Mustonen -nimimerkille sopivaa.

Kuva on MTV:n Suomi-sivuilta.

Advertisements