Videovuokraamon hyllystä löysin varsinaisen herkun: Sense and Sensibility vuonna 1981 tehtynä minisarjana! Oih, tehty samana vuonna kuin minä synnyin!

Sarja oli hauska perjantai-illan viihdyke. Eniten ehdin havainnoimaan vuoden 1981 versiota 1800-luvun alusta. Mekot olivat tummempia ja paksummista kankaista kuin 2000-luvun versioissa, ja otsatukat pysyivät tiiviisti kiharoilla. Ja ihan oikeasti, oliko se huulipuna violettia? Loppua kohden aloin jo keskittyä muuhunkin kuin kampausten ihmettelyyn, ja ehdin jopa hihitellä ääneen hyvin tehdyille koomisille kohtauksille paikoitellen. Luulen, että toisella katsomisella saisin sarjasta enemmän irti. Ehkäpä tämä tulee seuraavassa Amazonin paketissa omaksikin, kunhan sellaisen kokoan joku päivä.

Sense and Sensibility (suom. Järki ja tunteet) ei ole ollut Austen-suosikkejani, mutta tästä sarjasta kyllä tykkäsin niin paljon, että alkoi tehdä mieli kerrata kirjakin. Sitäpaitsi Yle näyttää jo tämän kuun lopulla BBC:n viime vuonna valmistuneen kolmiosaisen sarjan samasta kirjasta. Mielenkiintoista! Se tulee onneksi Areenallekin, joten näen sen vaikken saisikaan itseäni televisiollisten kavereiden luokse ko. iltoina. Ennen sitä tulee myös BBC:n tuottama Miss Austen Regrets, joka kertoo kirjailjattaren elämästä perustuen hänen kirjeenvaihtoonsa. (Ei siis todellakaan ole mitään syytä jättää yhä venyvää ja paukkuvaa Austen -teemaani.)

Vielä takaisin Järkeen ja tunteisiin. Sen pääosissa ovat siskokset Elinor ja Marianne Dashwood, jotka kirjan alussa menettävät isänsä ja joutuvat elämään melkoisen vähissä varoissa. Siskoset ovat naimaikäisiä, joten avioliitoista ja rakkaudestahan tässäkin tarinassa on kyse. Se on kuitenkin vain aihe, jonka tiimoilta Austen esittelee kaksi erilaista luonnetta ja tapaa suhtautua elämään. Marianne on tunteikas romantikko, jolle kaikki on vahvaa ja voimakasta ja elämä elämistä varten. Elinor tuntee aivan yhtä vahvasti, mutta ajattelee asioita järjen avulla ja peittää tunteensa, hillitsee itsensä. Erinäisten onnellisten ja onnettomien kokemusten jälkeen Mariannekin järkiintyy omalla tavallaan.

Siitä on ihan liian kauan, kun olen viimeksi lukenut kirjan. Pelkän minisarjan perusteella en uskalla vielä pureutua tarinan mahdollisiin viesteihin sen enempää, mutta yritän tehdä sen sitten, kun luen kirjan. En ehkä ehdi tehdä sitä ennen BBC:n sarjan näkemistä, mutta kenties myöhemmin keväällä.

Sense and Sensibilityn tunnetuin filmiversio on kenties Ang Leen vuonna 1995 ohjaama, palkittu elokuva. Sen pääosissa loistivat Kate Winslet ja Emma Thompson. Alan Rickman esitti eversti Brandonia, enkä voi kuvitella kenenkään sopivan rooliin paremmin. Hugh Grant taas ei oikein ole minusta Edward Ferrarsin oloinen.

Elinorin ja Mariannen kuva on lainattu täältä.

Mainokset