Tällaisten päivien yli olisi kiva vaan loikata. Jos aamulla olisin tiennyt tai voinut niin tehdä, olisin jäänyt sänkyyn ja nukkunut tämän päivän yli.

Ei ole mitään erikoista, kaikki vaan kasaantuu. Liian monta päivää yhtäjaksoista juoksemista paikasta toiseen. Kurkku on taas kipeä, niin etten sitten tainnutkaan selvitä flunssaisuudesta yhdellä lievällä kuumeillalla viime viikolla. Suu on täynnä aftoja niin että vesi on ainoa aine, jonka suuhun laittaminen ei satu, ja kuitenkin pitäisi syödäkin. Itku meinaa tulla kun sattuu niin.

Sisko keitti minulle joskus riisipuuroa, kun aftat olivat oikein pahoina, ja itkin kipuilua ja pahaa mieltä. Yritin samaa reseptiä eilen itsekin, mutta ei se toiminut niin hyvin. Ilmeisesti riisipuurokin toimii lääkkeenä paremmin, jos sen tekee joku muu, joka lisää siihen vähän myötätuntoa ja hoivaa.

Vihreä kynttiläni oli huomaamattani valuttanut ikkunalaudalle ja seinälle pitkät raidat, joista jäi himmeä vaaleanvihreä jälki. Millä kynttilätahrat saa pois? Pitääkö koko seinä maalata uusiksi?

Sitten on joitakin pikkujuttuja, jotka harmittavat. Jokin oma kaduttava sana jossain tilanteessa, puhelimessa heti aamulla kuultu kireä ääni, erään toisen paha olo jota onnistun vaan pahentamaan. Ei auta kuin koettaa olla ajattelematta, eihän tehtyjä saa tekemättömäksi, eikä kaikki aina ole minusta kiinni. Ikävää vain olla pahantuulinen. Tekisi mieli itkeä ja potkia ja raivota kaikesta kaikelle (itkupotkuraivari siis), mutta en vain jaksa.

Hain videovuokraamosta ensiapua sekä tähän flunssaan että pahaan mieleen. Huomenna on taas vietettävä päivä paikallaan – yhtä lounaspalaveria lukuunottamatta – sillä perjantaina ja viikonloppuna on kovasti töitä, ja kaktus kurkusta ja humina päästä pitäisi saada siihen mennessä poistumaan.

Advertisements