Kiitos Salonkijuorujen Ilonalle tunnustuksesta! Ihanan kaunis plakaatti!

Turun Tilda haastoi minutkin mummoteemaansa. Vaikka vaatteista, laukuista ja koruista löytyisi paljon mummomaista, en nyt ala esittelemään niitä, sillä tämä ei ole tyyliblogi (tai vaatteiden esittely ei sopisi tyyliini, joten kai tyylistä on kysymys tässäkin blogissa, negaation kautta, tshihii). Tilda ehdotti, että esittelisin mummomaisimman esineeni.

Taas ollaan ongelman edessä: kysy jotain kulttuurintutkijalta, niin saat toisaalta – toisaalta -vastauksen. Totesin nimittäin, että mummouskin on katsojan silmissä. Monet jutut kotonani ovat minusta vähän mummomaisia, mutta eivät ehkä toisten mielestä. Onko olemassa jokin määritelmä yleiselle mummomaisuudelle? Jos onkin, niin minä en sitä tunne, ja mummomaisuuden etsiminen omasta kodista johti heti etsimään  niitä piirteitä, jotka muistuttavat omasta mummosta – vähän aiheen sivuun siis. Olen tehnyt graduni omista isovanhemmistani, jotka ovat kuolleet jo vuosia sitten, ja joita en tuntenut silloin kovin hyvin. Päättötyön aikana heistä tuli kuitenkin läheisiä, tai ainakin siitä historiakuvasta, jonka heistä gradussani loin.

Oma mummo muistuu mieleen monista kotini jutuista. Mummokin virkkasi paljon, tosin hienompia juttuja kuin minä, joka väännän innoissani ensimmäistä huiviani. Mummolankin kirjahyllyn päällä oli eläinpehmolelu (siellä panda, minulla Hedwig). Ajattelin tämän haasteen kohdalla myös mummolta perittyä koruani, pientä hopeista Daavidin tähteä, jonka mummo oli joskus tuonut Israelista. En ole käyttänyt sitä varmaan ikinä, mutta se on arvokas, koska se on muisto mummosta.

Jottei ihan menisi vetistelyksi, kuvasin Tildan haastetta varten kuitenkin pari yleisesti mummot mieleen tuovaa esinettäni.

Käytän kynttilöiden sammuttamiseen niistäjää. Siis tuollaista tukahdutinta. En tiedä ketään muuta, kuka tekisi niin, mutta minusta se on kiva esine, vaikkakin vähän eläkeläismäinen eli mummomainen. (Nyt kuvasta huomaan, miten niistäjään on tarttunut rumasti kynttilän mähmää. Yök. Täytyy pestä se.)

Servettitelineeni on muisto Kreikasta. Oliivikuvioiset ynnä muut matkamuistoastiat etelästä ovat mummomaisinta, mitä tiedän.

Mummot tulevat mieleen myös rautasormuksestani. Se ei ole parin vuoden takaisesta keräyksestä ostettu, vaan antiikkimessuilta jostain pöydästä. Mutta aito rautasormus sota-ajalta se on, ja muistuttaa mummojen sukupolven nuoruudesta. Valitettavasti rautasormukseni on sopivan kokoinen ainoastaan vasempaan nimettömääni – oikeasti! – joten en juurikaan käytä sitä.

Advertisements