Suomen maatalousmuseo Sarkaan kokoontui eilen noin 90 naista MoniNainen Emäntä -seminaariin, jolla juhlistettiin kansainvälistä maaseudun naisen päivää. Olin mukana, sillä vaikka maataloushistoria ei olekaan tällä hetkellä tutkimukseni aiheena,  olen maaseudun naisten tutkimuksesta joka tapauksessa kovasti kiinnostunut (post doc? tulevaisuuden työprojektit?). Olen maalta kotoisin ja maaseutu on osa minua. Sarka on ennestään tuttu paikka ja siellä on ihania ihmisiä töissä, ja osa päiväretkeni motivaatiosta ja merkityksestä nousi kyllä myös heidän tapaamisestaan.

Seminaarin avasi ministeri Sirkka-Liisa Anttila. Muina puhujina olivat etnologi, FT Hilkka Helsti (jonka erinomainen väitöskirja käsittelee kotisynnytyksiä ja niihin liittyviä merkityksiä), agronomi Onerva Hintikka (joka on kirjoittanut sota-ajan emännistä), Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Liisa Niilola, Eko-irti -hankkeen aktiivi Anna Lappalainen, Sosiaalipsykologi Maria Härkki-Santala ja dosentti Kirsti Manninen. Ohjelma oli monipuolinen ja käsitteli emännyyttä hyvin eri näkökulmista.

Yhteistä kaikille puhujille oli kuitenkin emännyyden käsittäminen monipuolisena ilmiönä. Kuten päivän otsikkokin oli, emäntien joukko on moninainen, ja tänä päivänä yhä heterogeenisempi joukko voi käyttää itsestään nimitystä emäntä. Tämän päivän emännyys ei ole niskavuorelaista jyrähtelyä, perheen ja suvun kontrollia ja maanviljelyn hallintaa, vaan positiivisen tekemisen asenne, joka vie päivää ja toimia eteenpäin – oli emännän ammatti sitten mikä tahansa. Emännyys on mielentila.

Liitän emännyyteen kuitenkin niin selvästi maalla asumisen, etten mitenkään voisi tällä hetkellä sanoa itseäni emännäksi. Eilen oli kuitenkin hienoa tuntea kuuluvansa yhteisölliseen joukkoon, jolle se termi on tärkeä, ja joka haluaa pitää yllä, perehtyä tarkemmin tai kannatella emännyyden käsitettä tulevaisuudessakin. Sain ainakin kolme tutkimusideaa. (Ja v-kirjakin on vielä alkutekijöissään, mitä tästä tulee…) Verkostuiduin innokkaasti, vaihdoin sähköpostiosoitteita ja kerroin omista tutkimusintresseistäni. Motivoiduin, virkistyin ja inspiroiduin. Teki hyvää olla yksi päivä sellaisen aiheen parissa, joka vain sivusi omaa tutkimusaihetta. Pelkkään omaan aiheeseen keskittyminen tekee katseen kapeaksi, mikä on tutkijalle huono piirre.

Oli muuten vähän hassua se, miten vanha oppaan nauha lähti päälle heti kun menin Saran perusnäyttelyyn. Sillä hetkellä juttuseurana olleet joutuivat kuulemaan näyttelystä ex-oppaan version. Joistain rooleista vain ei voi päästä irti – enkä minä kyllä haluaisikaan päästää irti Sarka-museosta ja linkeistäni sinne, en ikipäivänä. Liian paljon hyviä muistoja ja kokemuksia sieltä! Eilinen seminaari liittyy yhdeksi niistä.

Jotain kriittistäkin: koska lounaalla ei ollut kasvisvaihtoehtoa, mutta minulla oli silti valtava nälkä, söin kanasalaattia ja pienen palan makkaraa. Vatsa oli sekaisin iltapäivän ja illan ajan. Saattoi se johtua muustakin, sillä makkarahan on jauhomäärän perusteella käytännössä leivos, mutta harmitti silti vähän kramppailla kotimatkalla.

Siitäkin huolimatta: iso kiitoshalaus Saran henkilökunnalle seminaarista! Pidetään emännyyden lippua korkealla ja yhteyttä keskenämme!

Kuva Iina Wahlströmin ottama, lainattu maatalousmuseo Saran kotisivuilta pressikuvien osastosta ja esittelee pienen palan Emäntä -näyttelystä.

Advertisements