Tänään minulle tuli taas HS. Pidin taloussyistä taukoa lehden tilauksesta viitisen kuukautta. Aluksi se oli ihan fine, mutta erityisesti tänä syksynä olen taas kaivannut aivan nälkäisenä lehteä aamiaispöytääni. Lupasin itselleni, että saan tilata lehden, jos toimeentulo varmistuu – eli kun apurahaa tulee. Niinpä lehti ilmestyi tänä aamuna postilaatikkoon. (Sivuhuomautus: nykyisessä kodissani lehti ei kolahda ovesta, vaan postilaatikkoni on ulkona, muutaman metrin päässä. Tämä tarkoittaa sitä, että saadakseni sen aamiaispöytään minun pitää aina laittaa kengät jalkaan ja käydä ulkona. Noh, tuleepahan tarkistettua päivän sää joka aamu. Odotan vain sitä talviaamua, kun unohdan ottaa avaimet mukaan lehdenhakuun ja ovi menee kiinni ja minulla on tossut – ja uunituore HS.)

Aamiaiseni oli tänään paras moneen kuukauteen. Luin uutisia kuin en olisi ikinä ennen lehteä nähnyt! Ja silti, kaikista suurista talousuutisista (joita suoraan sanottuna en ihan tarkkaan lukenut, vaikka ehkä olisi pitänyt) ja onnettomuuksista ja Tapio Rautavaaran kokoelmasta huolimatta koko aamun on palannut mieleen yksi pieni uutinen: Lucy Maud Montgomery teki itsemurhan. Siis se Uudenkuun Emilian ja Vihervaaran Annan luoja, se kirjailija, jolta olen lainannut metaforan alppipolustani (keneltä ikinä hän on sen lainannutkaan) ja tähdestä sen edessä. En tiedä mitään hänen elämästään, mutta kun nyt on paljastunut todellinen kuolinsyy, en ole varma haluankokaan tietää. Pidän enemmän maailmastani, jossa illuusiot hyvyydestä ja kauneudesta ovat ikävien asioiden peittona.

Tämän viikon ajan olen yrittänyt keskittyä kokoamaan luentoa, jonka pidän ensi maanantaina Jyväskylän seudun kansalaisopistossa. Siellä on joka talvi luentosarja, jossa laitoksemme tutkijat ja tohtorikoulutettavat kertovat omista tutkimusaiheistaan. Luennon kokoaminen on ollut vähän hitaanlaista, en saa siitä otetta. Punainen lanka puuttuu! Minulla on koneellani epämääräinen kasa powerpoint-dioja, joihin pitäisi saada vähän jämäkämpi sisältö ja looginen järjestys. Toistaiseksi ne ovat irrallista sälää ilman mitään asiaa. Työ on sujunut tahmeasti, ja nyt alkaa olla vähän paniikki, sillä loppuviikosta en enää ehdi sitä tehdä, tänään on viimeinen päivä. Paitsi tietty maanantai, mutta en pidä viime hetkeen jättämisestä.

Loppuviikosta on hyvää ohjelmaa: torstai ja perjantai kuluvat arkistossa, lauantaina juhlitaan 150-vuotiasta Jyväskylän Lyseota päivällä ja illalla tapaan ystäviäni lukiomuistojenkin parissa. Sunnuntaina – niin, sunnuntaina ehkä teen tätä luentoa jälleen…

Mainokset