Mitä voi odottaa, kun työväen naisliikkeen legenda kirjoittaa toisesta työväen naisliikkeen legendasta elämäkerran vuonna 1973? Noh, ei tässä elämäkerrassa ainakaan porvaria silitellä – kyllä se on työväen aatetta joka lehti, ymmärrettävästi, oikeutetusti ja tyyliin sopien.

Martta Salmela-Järvinen (1892-1987) oli muun muassa kirjailija, kansanedustaja, toimittaja ja Sos.dem. naisliiton sihteeri ja toiminnanjohtaja pitkät ajat. (Hänen ääntää voi kuulla esimerkiksi Ylen Elävässä arkistossa.) Hän oli hiukan nuorempi kuin eräs Suomen kuuluisimmista naisista, Miina Sillapää, kansanedustaja ja ensimmäinen naisministeri. Elämäkerta Miina Sillanpää – legenda jo eläessään (1973) on työtoverin kirjoittama katsaus Sillanpään elämään, uraan ja työhön.

Miina Sillanpää (1866-1952) oli työläistyttö Jokioisista. Hän aloitti työuransa tehtaasta, mutta siirtyi sitten palvelijattareksi. Sillanpää poliittisen toiminnan alku olikin palvelijoiden työetujen ajamista, sillä palvelijat ja kotiapulaiset olivat väliinputoajia työväenliikkeen ajamissa edistyksissä: esimerkiksi vuoden 1917 8 tunnin työaikalaki ei koskenut palvelijoita. Vähitellen Sillanpäästä tuli työväenpolitiikan monitoiminainen. Hän toimitti lehtiä, oli kansanedustaja, johti järjestöjä ja oraganisoi vaikka mitä. Aika hienosti ilman koulutusta mihinkään.

Miina Sillanpää oli myös oman aikansa julkkis, eikä todellakaan aina hyvässä mielessä. Kuplettilaulaja R. Väinölän sanoin (lainaus siis Martta Salmela-Järvisen):

Jos paisti on huonosti pruunattu, syyn saa Miina Sillanpää,

jos särkyy se lasi, jok’ on kruunattu, syyn saa Miina Sillanpää.

Jos herra tulee kännissä kotia, syyn saa Miina Sillanpää,

jos herra ei voi rouvansa kanssa sopia, syyn saa Miina Sillanpää,

Jos piikatyttö portaissa kompastuu, syyn saa Miina Sillanpää,

jos joku poika piikaan rakastuu, syyn saa Miina Sillanpää.

Martta Salmela-Järvisen kirjoittama elämäkerta ihannoi kohdettaan häpeämättä. Miina Sillanpäästä mainitaan huono lauluääni (hänen itsensä kertomana), huono suomenkielen oikeinkirjoitustaito (johtuu olemattomasta koulunkäynnistä), mutta paljon muuta lahjattomuutta tai huonoa luonteenpiirrettä hänestä ei löydy. Mutta kuten sanottu, en minä sitä odottanutkaan, en tästä kirjasta.

Esimerkiksi puhetaidosta:

Miinalla oli paljon huolta puhetaidostaan. Hän alkoi usein änkyttäen, sanoja tapaillen, ja monesti tuli sanojen väliin äänihuulien tahaton ”ee-ee”, kunnes sitten puhujan lämmetessä sanat selkiintyivät, tulivat jopa paatoksella, ja innostus nostatti punan poskille. Usein hän itsekin ikään kuin häpeillen ja anteeksi pyytäen selitti, ettei ”sille mitään voi kun innostuu”. Voimasanoja hän ei käyttänyt eikä niitä hyväksynyt, ei myöskään kaksimielisiä kaskuja, vaikka puheeseen kyllä liittyi huumoriakin. Joskus hän itse laski leikkiä edesottamuksistaan.

Välillä kirja naurattaa naiivin poliittisuutensa takia, välillä taas lämpimän huumorinsa vuoksi. Sillanpäällä on selvästi ollut hyvä huumorintaju, ellei kirjailija sitten ole laittanut hänelle sanoja suuhun (tai legendasta tehty legenda). Esimerkiksi:

Miina hoiti säännöllisesti myös sisäistä ihmistään ja terveyttään. Joskus hän sanoi: ”Pitää taas lähteä hoitamaan tulevan mieheni vaimon kauneutta.”

Vitsi on siinä, että Sillanpää oli naimaton koko ikänsä.

Salmela-Järvisen teos kulkee vain osittain kronologisesti ja enemmänkin teemoittain. Se ei kerro paljoakaan Sillanpään poliittisista filosofioista, eikä toisaalta kovinkaan paljoa henkilökohtaisesta elämästäkään. Se on (kauniin punainen) pintaraapaisu, mutta mielenkiintoinen sellainen.

Olen taas tänä syksynä ajattellut, että minun pitäisi lukea enemmän elämäkertoja. Luen ihan liian paljon kirjallisuutta, joka ei liity työhöni lainkaan. Työläisnaisten elämäkertoja lukemalla voisin yhdistää huvin ja hyödyn, sillä vaikka tällaiset eivät tietenkään varsinaista lähdekirjallisuutta ole, vievät ne kuitenkin ajatukset kohti oman tutkimusaikani kontekstia. Jospa saisin edes silloin tällöin luettua jotain järkevääkin, vaikka kokonaan en maltakaan muusta kirjallisuudesta luopua.

Advertisements