RIEMU

Minun sydämeni on mennyt ilosta

umpisolmuun.

Ja aivoni kiehuvat,

sillä niihin on sattunut riemun

polttopiste,

niin, niin, juuri.

En tunne tätä pulppuilevaa itseäni,

joka niin vauhkona reuhtoo.

Olen toisaalta aivan pieni

ja toisaalta suuren suuri.

Minä tahtoisin kipristellä ihan yhdessä

sykkyrässä

ja samalla

kieppua huutaen, nauraen ylitse

kotipihan.

Mutta huutoni vaimenee soperteluksi,

nauruni nyyhkytykseksi

ja… no mutta, minähän itken ihan.

Eila Kivikk’aho
(Sinikallio, 1942)

***

Mistä Eino Jutikkala (rauha hänelle) tai Suomalainen Tiedeakatemia tiesivät, että minulla on tänään syntymäpäivä? Iloitsen kuin pikkulapsi ystäviltä saaduista syntymäpäivämuistamisista, mutta – sori vaan rakkaat läheiset – kaikkein paras syntymäpäivälahja tuli kuitenkin eilen: apuraha ensi vuodeksi, sisältäen kaikki vakuutukset ja kustannuslisän laitokselle.

Kiitän nöyrästi ja onnellisena Tiedeakatemiaa ja lupaan yrittää edelleenkin parhaani.

Tämä neiti 27-vee apurahatutkija, ihan oikea tohtorikoulutettava, aikoo elää jotakuinkin pelkällä kuohuviinillä ja hymyilemällä seuraavat kolme vuorokautta.

Sisko tulee tänne, täytämme yhdessä lauantaina 50-vee (uskokoon ketä huvittaa) ja olemme kutsuneet ystäviä juhlimaan. En oikein tiedä, miten päin olisin, kun itkettää ja naurattaa vuorotellen.

Advertisements