Tänä aamuna olen oikein ihmetellyt itsekuriani. Ensinnäkin: menin uimaan vaikka uintikaverini perui tultuaan kipeäksi. Toiseksi: uin 1500 metriä ensimmäistä kertaa elämässäni ja vieläpä nopeammin kuin olisin uskonut (alle 45 min!). Siis hidastahan tahtini edelleen on, mutta ymmärtäkää nyt konteksti: se oli paremmin kuin olisin itsestäni uskonut, ja siis ensimmäinen kerta kun sain itsestäni irti pysyä vedessä puolentoista kilometrin ajan. En ole urheilija, tämä on ainoa liikuntamuotoni ja vain noin kerran viikossa uintiakaan.

Edes laskuvirhettä ei voi pitää kovin todennäköisenä tällä kertaa, sillä kehittelin erilaisia muistisääntöjä uidessani, että pysyisin kierroksista kärryillä. Esimerkiksi: toisella kierroksella potkaisin viereisen radan uimaria, kolmannen kierroksen aikana varvasta pakotti vielä aika paljon, neljännellä kierroksella punaselkäinen mies ohitteli jne.

Huolimatta siitä, että olin vedessä jo 7.30, siellä oli aika ruuhkaista. Viereiselle radalle tuli joku porukka, ehkä OKL:n uintikoulussa olevia luokanopettajaopiskelijoita tai jotain, en tiedä, eivät he ihan aloittelijoita olleet, mutta eivät kilpauimareitakaan. Heille oli varattu kaksi rataa keskeltä, ja niistä kuntouimarit siirtyivät sitten tietysti muille radoille, myös minun vakituiselle kakkosradalleni. Tuli ahdasta, mutta se oli kyllä pientä verrattuna siihen pärskeeseen, mitä keskiradoilla oli! Tällä uintiporukalla oli kyllä toisissaan sietämistä, niin ahtaassa he uivat. Jyväskylän uimahallin käyttöaste on tiloihin nähden aivan liian korkea.

Niin tosiaan, todellakin potkaisin rataköyden toisella puolella selkäuintia vetelevää miestä. Käännyin ja pyysin anteeksi, sillä potkuni osui aika kovaa, ja mies vinkkasi että kaikki ok. Jonkin aikaa olin hämmentynyt ja ajattelin, että taidan tosiaan tarvita tekniikkakurssia, jos potkuni menevät noin pahasti sivuille! Hehee, ei se kuitenkaan tainnut olla kokonaan minun syyni, sillä vähän ajan kuluttua joku viereiseltä radalta läppäisi minua lonkkaan ja puolen minuutin kuluttua joku raapaisi säärtäni (iu mikä sänki!). Ahtaudesta se vain johtui, ja selkäuinnissa helposti käsi kuopaisee viereisen radan puolelta. Opinpahan varomaan, ja ainakin se mies ketä potkaisin, varoo varmaankin jatkossa enemmän, hih. (Ja luultavasti säärieni sängen tuntenut uimarikin pitää kätensä omalla radallaan.)

Tuntuu hassulta kehua uineensa nopeasti, kun olin tänäänkin ihan kirkkaasti kakkosradan hitain uimari. Viimeiset 200 metriksi siirryin kuitenkin bikinityttöjen ja kelluvien eläkeläisten radalle, sillä vesi oli loppumatkasta niin paksua ja raskasta tervaa, että vauhti hiipui entisestäänkin. Meinasin nuutua saunaan ihan täysin, piti kerätä itsensä että jaksoin lähteä pesulle. Tänä iltana tekisi kyllä venyttely hyvää – onneksi minulla on hyvä äänikirja kotona, se on nimittäin parasta venyttelyn oheistekemistä. Uh, joka lihasta särkee, jälleen.

Pukuhuoneessa joku nuori nainen kalkatti kovaan ääneen raskaudestaan. Kaverinsa vastaili hiljempaa, mmm, niinpä, ihan totta -tyyliin, kun koko AaltoAlvarin naisten puoli sai kuulla erään raskauden yksityiskohtia. Eihän siinä mitään, ihan hyvä aihe, mutta mietin vain, mitä kaikkea siellä tuleekaan puhuttua joskus, ja miten kaikki kuuluu jokaiseen nurkkaan. Tästäkin voisi ottaa opikseen ja varoa puheitaan seuraavalla kerralla.

Edit. samana iltapäivänä: Kauhajoen tapahtumien jälkeen minun tekee mieli oksentaa aamulla kirjoittamalleni otsikolle. Väkivaltaa, just. Ja mitä opimme? Ainakin sen, että yhteiskunnassamme on jotain pahasti vinossa. Itkettää.

Mainokset