Collings nousi seisomaan ja Nowell meni hänen luokseen, ja olisin voinut vannoa, että he aikoivat suudella tosiaan, mutta niin pitkälle menemättäkin he ilmaisivat hyvin selvästi, että he tulivat loistavasti toimeen keskenään. Sitten he molemmat kääntyivät ja katsoivat minua. Tunsin tuon katseen, olisin tuntenut sen vaikken olisi nähnyt sitä koskaan ennen — se oli katse, jonka kaksi naista vaihtoi päätettyään yhdessä tehdä selvää jostain miehestä. Ja minä kun olin tänne tullessani ajatellut, että olisi hauskaa katsella noiden kahden tahtojen taistelua. Vikani oli siinä, että odotin aina naisten käyttäytyvän kuin miehet.

Brittiläisen Kingsley Amisin romaani Naisten mies (Stanley and the women, 1984, suom. 1985) on hauska kirja, sitten lopulta. Minulta kesti kamalan kauan päästä siihen mukaan. Se tuntui tylsältä, ja tavoistani poiketen luin muita kirjoja välillä ennen kuin sain Naisten miehen loppuun. Mutta ehkä sen lukeminen kuitenkin kannatti, sillä kokonaisuus oli alkua parempi.

Naisten mies kertoo miehestä nimeltä Stanley Duke sekä naisista hänen elämässään. Tarinan juonena on Stanleyn pojan sekoaminen, mutta poika Steve ja hänen mielisairautensa on minusta aika sivuaihe, vaikkakin traaginen sellainen. Paljon oleellisempaa kirjassa on kuvata erilaisia naisia Stanleyn elämässä, ja hänen erilaisia suhteitaan näihin naisiin. Ex-vaimo Nowell, nykyinen vaimo Susan, Steven lääkäri Collings, vanha ystävä Lindsey, anoppi ja vieläpä kotiapulainenkin ovat kaikki naisia, joita Stanley yrittää kovasti ymmärtää, mutta yritykset onnistuvat vähintäänkin vaihtelevasti.

– – naiset olivat samanlaisia kuin venäläiset – jos aina teit täsmälleen niin kuin he halusivat, olit realistinen ja rakentava ja ajoit rauhan asiaa, ja jos kerrankin nousit pitämään puoliasi, syyllistyit kylmän sodan taktiikkaan ja tavoittelit imperialistisia päämääriä ja sekaannuit heidän sisäisiin asioihinsa. Ja muuten tietenkin rauha oli rauhallisempaa, mutta jos sen asiaa ajoi kyllin kauan, päätyi parhaimmassakin tapauksessa vain suomettuneeksi.

Ilmeisesti Kingsley Amis on pyrkinyt Naisten miehessä myös jonkinlaiseen ironiseen omakuvaan. Stanley Duke juo ihan koko ajan ja jatkuvasti. Ihan oikeasti, mies ei ole hetkeäkään selvin päin – ei myöskään auto ajaessaan autoa tai tehdessään töitä. Ryyppy on joko tekeillä tai juuri juotu ja seuraava tulossa ihan koko kirjan läpi. Tätä kaikkea käsiteltiin kevyellä ironialla, sillä Duke itsekin selostaa kirjassa, miten välttelee rattijuopumuksesta kiinni jäämistä. Pikaisen googletuksen perusteella ymmärsin myös Amisin kallistelleen lasia melko ahkerasti elämässään – ja myös hänellä on ollut kaksi vaimoa ja ongelmia suhteissaan näihin.

Ehkä ongelmani Amisin kirjoitustyylin kanssa oli huumorintajun taso. Minulle jäi nimittäin loppuun asti epäselväksi, onko hän ihan totta tuota mieltä naisista ja eri sukupuolten täydellisestä mahdottomuudesta ymmärtää toisiaan, vai onko tämä vain karrikoitu vitsi. Luultavasti jälkimmäistä, kylläkin, mutta näin hyvin kirjoitettua tekstiä tuskin on syntynyt pelkän ryyppylasin ääressä kerrotun vitsin pohjalta, kyllä kirjailija on ehkä tähän suuntaan ajatellut muutenkin. Miesparka.

(Refleksiivinen paikantaminen: minä olen nainen enkä tietysti voi mitenkään ajatella, että joku mies pitäisi naisia näin omituisina ja kummallisina kuin Amis. Itse uskon, että miehet ja naiset voivat ymmärtää toisiaan paljon paremmin kuin Amis tässä kirjassa kertoo, joten tulkintani kirjasta on vähintäänkin asenteellinen. 🙂 )

Advertisements