Koko syksy on ollut aika raskas, mutta jotenkin koko juttu kulminoitui eiliseen päivään. Esittelin tekemääni työllistymisselvitystä ensin aamulla laitoksen väelle, ja iltapäivällä minä ja laitoksemme johtaja kävimme luovuttamassa selvityksen rehtori Aino Salliselle. Tilanne oli jännittävä, mutta en kuollut, en kompastunut mattoon tai oksentanut kauhusta rehtorin toimiston arvoryijyille, joten voiton puolella ollaan… Melkoinen määrä herra(tai rouva-)kammoa minussakin asuu, ilmeisesti.

Kuten olen moneen kertaat todennut, olen tykännyt selvityksen tekemisestä, vaikka olenkin välillä ollut sen takia tosi väsynyt. Samaan aikaan selvityksen teko on kuitenkin tehnyt ihmeitä itsetunnolleni. Tällä hetkellä jaksan uskoa itseeni, haaveisiini ja uratavoitteisiini enemmän kuin koskaan, kunnianhimoni kiiltää kirkkaana tähtenä, joka valaisee alppipolkuani. Eilen tämä tunne suorastaan ryskyi ja tyrskyi ja purkautui ilona ja hurjana, onnellisena puhetulvana. Nautin siitä, että olen juuri nyt onnellinen ja uskon itseeni, sillä ihan riittävästi tulee kyllä niitä päiviä, jolloin tekee mieli kaivautua katuojaan ja kadota maailmasta, koska olen mielestäni niin huono ihminen.

Työmäärä ei suinkaan tästä vähene jatkossakaan, mutta selvityksen kanssa kulminaatiopiste on luultavasti minun osaltani ohitettu ja voin ensi viikon parin jutun jälkeen alkaa taas keskittyä enemmän omaa v-kirjaani koskeviin asioihin. Juuri nyt odotan kuitenkin vain, että saisin tämän päivän ohitse: olen tänään vielä ahkera ja teen töitä, mutta tulevan viikonlopun olen pitkästä aikaa varannut vain itselleni ja yksin olemiselle. Aion hoitaa kukkia, käydä kirpparilla ja katsoa leffoja – vain mitä itseni tekee mieli tehdä. Kaipaan lepoa, ja tämän aika hurjan viikon jälkeen jokainen lihas minussa kaipaa sitä myös.

Eeva Kilven klassikkoruno kertoo tunnelmista:

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,

kehun: Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi
(Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972)
Mainokset