Kävin hakemassa Turusta jälleen aimo annoksen inspiraatiota.

Perjantaina kuuntelin guru-luennon. Brittiläinen historioitsija Peter Burke oli vierailulla ja luennoi kulttuurihistorian heikkouksista ja vahvuuksista. Burke on emeritusprofessori Cambridgesta, ja vaikka ikä näkyi ulospäin, se ei kuulunut puheessa. Kuuntelin melkoisen haltioituneena ja kiitin mielessäni siitä, että tulin äkillisen matkasuunitelman muutoksen vuoksi Turkuun illan sijaan jo aamulla, ja pääsin tälle luennolle. Kriittisempi kuulija osaisi varmaankin analysoida luennon antia paremmin, mutta minulle sen merkitys oli ehkä sisältöäkin enemmän Burkessa itsessään. Hän on tähän asti ollut vain tärkeä nimi, teoreetikko, etäinen ja kaukainen – tuntui mahtavalta päästä näkemään ja kuulemaan häntä livenä. Sen verran vanha professori hän jo on, ettei toista tilaisuutta kuulla häntä Suomessa välttämättä ehkä tule. Minä innostuin ja inspiroiduin ja liitin Burken entistä kiinteämmin omaan pieneen sankarigalleriaani.

Etnologian alalta en keksi niin helposti jäseniä sankarigalleriaan kuin historioitsijoista. Olen sen verran noviisi etnologiassa vielä, etten tunne alaa tarpeeksi hyvin. Varsinkin kansainvälinen tutkimus on minulle täysin tuntematonta.

Peter Burke on siis tiiviisti sankarigalleriassani. Toinenkin brittihistorioitsija on siellä hyvin tanakasti: Penny Summerfield. Hän on tehnyt brittiläisessä historiantutkimuksessa kaiken sen, mitä minä haluaisin tehdä Suomessa. Hän on tutkinut toisen ms:n aikaista yhteiskuntaa mm. sukupuolen ja työn näkökulmasta ja tehnyt uraauurtavaa tutkimusta naisten työssäkäynnistä sota-aikana. Hän on nostanut esiin juuri naisten oman äänen haastattelemalla heitä, siirtänyt siis näkökulman tilastoista naisten omiin kokemuksiin. Kunhan (jos) v-kirja on valmis jonain päivänä, haluaisin tavata Summerfieldin. Tosin pelkään, etten saa sanaa suustani siinä tilanteessa, kun tapaan hänet, mutta voi, toivoisin silti joskus sen toteutuvan. Mieluummin vähän myöhemmin kuin nyt heti, että ehdin lukea ja muuttua fiksummaksi.

Sankarigallerian jalustalla seisovien osastosta voisi kirjoittaa paljon ja pitkästi, mutta ehkä jätän toiseen kertaan. Sen sijaan osasto, jossa on konkreettisemmin lihaa ja verta olevia ihailun kohteita, on syytä myös mainita. Tämän esikuvaosaston tuorein tähti on Eva Johanna Holmberg, joka väitteli lauantaina. Väitöskirjan otsikko oli A Scattered Nation: Jews in the Early Modern English Imagination. Väitostilaisuus oli asiallinen ja kiinnostava, ei yhtään inhottavaa närppimistä vaan painokasta, kriittistä keskustelua very gentlemanlike, jonka onnistumisesta toki vastaväittelijä Peter Burke kantoi oman osuutensa. Toivon, että jos oma päivä ikinä koittaa, voisin esiintyä yhtä tyylikkäästi, älykkäästi ja rohkeana kuin nuori tohtori lauantaina. Vasta-alkaja tohtorikoulutettava tarvitsee tällaisiakin inspiroivia esikuvia. Onnea vielä kerran Eva Johannalle!

Omaa osastoaan sankarigalleriassa pitävät aina ja ikuisesti ystävät ja kollegat, joita tapasin jälleen Turussa. Tänks! kaikille! Prinsessa innosti minut jälleen kiinnostumaan käsitöistä – saa nähdä pääsenkö virkkuukoukun ostoa pidemmälle tämän innostuksen kanssa. Katsellaan. Myös viherkasvi-innostukseni sai jatkoa, kun toin mukanani oksan prinsessapeikonlehteä. Ilmeisesti nyt ei ole paras mahdollinen vuodenaika juurruttamiseen, mutta toivoisin kovasti tämän onnistuvan. Se olisi ensimmäinen ihan oma viherkasvini, ja tuntisin itseni aikuiseksi, jos onnistuisin hoitamaan sen eloon. Puhumattakaan siitä, miten aikuista olisi päästä eroon ikuisen poroviherpeukalon tunteesta.

Aikuinen olin myös tänään, kun tein elämäni ensimmäisen Amazon-tilauksen. Lisäsin tilaukseen myös yhden Peter Burken kirjan tuloksena tästä viikonlopusta. Muita kirjoja tulee myös, ja pari elokuvaa, joista varmaankin lisää jatkossa.

Advertisements