Olen aika tyytyväinen. Viimeisen viikon ajan olen puurtanut selkä jumissa aamusta iltamyöhään työhuoneella, että saisin laitoksen työllistymisselvityksen pakettiin aikarajaan mennessä. Yleensä pidän aika tarkkaan kiinni yhdeksän tunnin linjastani, yleensä teen itseasiassa sitä vähemmän työtunteja per päivä, enkä ikinä tule työhuoneelle viikonloppuisin. Nyt paukkuivat tuntirajat rikki ja istuin täällä niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Ja joka ilta tällä viikolla yömyöhään. En ole ehtinyt tehdä mitään normaaleja asioitani, lukea, katsoa leffoja, käydä kaupassa, kuunnella kirjoja, en uida enkä ulkoilla. Mutta tulostakin syntyi. Facebook-statuksessa on lukenut koko viikon jotain Hermioneen viittavaa, sillä neiti Granger on ahkeruus-esikuvani. Jos olisin puoliksikaan niin ahkera (ja älykäs)  ja päättäväinen kuin Hermione, enkä puuhaisi koko ajan jotain muuta kuin hiiri koripallokentällä, niin saisin aikaan asioita paljon paremmin. Siksi työpöytäni vieressä on työn sankarittareni kuvakin, että muistaisin joskus keskittyä. Roolileikit on suokkareita.

Mutta nyt kun selvitys on palautettu, mieli on hyvä. Kiristin vielä alkuperäistä aikatauluani vähän, mutta onnistuin silti palauttamaan työn ennen (itse asettamaani) deadlinea. Suunnaton tyytyväisyyden tunne suoritetusta projektista!

Eihän se vielä ohitse ole. Tänään siis palautin paperikasan työryhmälle oikoluettavaksi ja jossain vaiheessa sitten sitä porukalla vielä korjataan. Jos korjattavaa on paljon, niin nyyhkimiseni alkaa uudestaan, mutta se on sen ajan murhe.

Vaikka monta kertaa on tehnyt mieli valittaa korvistakin tulevia kaavioita ja tilastojargoniaa, niin enpä viitsi tehdä sitä nytkään. Kun ei minusta oikeasti tunnu siltä. Toki olen väsynyt työrupeamasta, vieläkin vähän hämmentynyt siitä että sain itseni piiskattua näin tiiviiseen urakkatyöhön, enkä olen ihan täydellisen tyytyväinen tulokseen. Mutta silti: taidan pitää tällaisesta. Hyvin simppelihän tuo selvitys oli, mutta se oli kokonaan minun tekemäni projekti, sopivan kokoinen keskittymiskyvylleni ja resursseilleni juuri nyt. Tieteelliseltä tasoltaan siitä tuli vielä kevyempi kuin suunnittelin, sillä luovutin palikkatestiä vähänkään korkeamman tilastotieteen kanssa  – kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä – enkä ehtinyt lukea tarpeeksi aihetta sivuavaa kirjallisuutta. Mutta jos laitos maksaa minulle vielä toiset kaksi kuukautta palkkaa, niin voin kyllä laajentaa selvitystä toiset 50 sivua.

Mutta siis: tältäkö tuntuisi tehdä pienempiä tutkimuksia ihan työkseen? Pari projektia aina samaan aikaan kesken, muutaman kuukauden mittaisia, asiat hanskassa melkein koko ajan. Kun tämä valmiiksi saamisen tunne on näin mainio, niin haluaisin tuntea sitä useammin. V-kirja on niin järjettömän suuri projekti, että sen kanssa menee väkisinkin välillä itkeskelyksi.

Mutta nyt, kun iltapäivä on jo pitkällä, on vähän voipunut olo. Voisin korjata työpöydältä kaiken työllistymistä sivuavan pois, mutta sitten taidan lähteä kotiin. En ehkä pysty nyt mihinkään muuhun. Parin tunnin päästä olemme menossa Sohwille työkavereitten kanssa, syön siellä päivän aterian ja sekin tulee olemaan ihanaa, sillä ruokailut ovat jääneet tällä viikolla vähän omituisiksi ja toisinaan jopa hunningolle. Palkitsen Hermionen minussa syömällä jonkin valtavan ruokasatsin.

Tänä iltana lähden maalle. Olen ansainnut huomisen päivän vapaata, vaikka onkin arkipäivä. Seuraavaan kolmeen päivään en aio ajatella yhtään älykästä ajatusta. Teen vain kotonakotona töitä ja nyyhkin ja nauran väsymyksen pois, niin että maanantaiaamuna erään työryhmän kokouksessa olen taas oma itseni.

Advertisements