Eilen jäi taas sieluun jälki.

Kävin ystävän kanssa katsomassa puhutun ja kehutun musiikkielokuvan Once. Menkää kaikki katsomaan se, jos ette vielä ole nähneet. Menkää nyt jo, hophop. Ostan soundtrackin tänään, jos vain löydän kaupasta. Pakko saada omaksi.

Musiikki on toki kaunista elokuvassa, mutta se ei yksin riitä syyksi rynnätä kauppaan levyostoksille. Once jätti jäljen kauniilla tarinallaan ja hienon sävyisellä tunnelmallaan. Glen Hansard ja Markéta Irglová näyttelevät pääosia ja ovat myös tehneet elokuvan musiikin, joka on tarinan kolmas päähenkilö.

Juoni on yksinkertainen: tyttö ja poika tapaavat Dublinissa ja pitävät toisistaan kovasti. Miten kertoa se toiselle, miten entinen rakkaus asettuu nykyisen kanssa kuvioon, mikä on rakkautta ja mitä siltä haluan, jaksanko nähdä vaivaa suhteeni eteen vai otanko helpomman reitin – siinä osa teemoista. Sinällään tuttuja ja turvallisia rakkaussatujen aineksia, mutta Once ei ole niin yksinkertainen. Se kääntelee teemojaan yksinkertaisen tehokkaasti ja osoittaa katsojalle (ainakin minulle), että haluni nähdä satu rakkaudesta on ylimitoitettu. Arki on paljon kauniimpaa.

Once on minusta selkeästi nykyaikainen, 2000-luvun alun elokuva. Sen kuvaama rakkaus ei ole kiinni ulkoisista puitteista tai strategisista mitoista, vaan syntyy jostain muusta, kasvaa kauniiksi. Elokuvan käsitys rakkaudesta on minusta hyvin moderni, sillä tarinan romanttisuudesta huolimatta se ei julista vaaleanpunaiseen rakkauspilveen hyppäämisen ehdottomuutta, ei suurten tunteiden paljon välttämättömyyttä. Perinteisen rakkaussadun tapaan elokuva kuitenkin kertoo, että ihastumisen tunne on ihana ja tekee ihmisestä onnellisen ja kauniin ja maailmastakin valoisamman. Mutta kuinka pitkälle se riittää?

On vaikea kirjoittaa, kun en halua kertoa liikaa. Musiikki ei kuitenkaan spoilaa, joten tässä Oscarin voittanut kappale ja kuvia leffasta. Musiikki soi myös elokuvan kotisivuilla, jossa voi kuulla myös muita ihania kappaleita.

Mainokset