Näin tämän kirjastossa ja ilahduin: tuohan minun on pitänyt lukea jo pitkään! Muutaman kymmenen sivua luettuani tajusin, että kirja on tuttu, luettu ennenkin. Valitettavasti sotaromaanissa tämä tarkoittaa, että huomaan tietäväni, kuka henkilöistä kuolee. Loppuun lukeminen olikin sitten vähän tylsää.

Ulla-Lena Lundberg on Ahvenanmaalla vuonna 1947 syntynyt kirjailija. Marsipaanisotilas (Marsipansoldaten, 2001) kuvaa keskiuudenmaalaisen Kummelin perheen vaiheita talvi- ja jatkosotien aikana. Perheen pojista kaksi, Göran ja Frej, joutuvat sotaan käytyään ensin asepalveluksen. Vanhin lapsista, Petter, on vapautettu rintamapalveluksesta ja saa niskaansa koko kotirintaman – tai siltä ainakin tuntuu. Nuorin, hemmoteltu kukkanen Charlotte, elää nuoren tytön elämää, jota sota ei liikoja vakavoita. Opettajavanhemmat, Martha ja Leonard Kummel, kokevat sodan kumpikin omalla tavallaan. Erityisesti Marthan ja Petterin kautta avautuu näkymä kotirintamalle, joka on väsynyt ja nälissään, mutta silti jaksaa päivästä toiseen.

Frej ja Göran (tai Jösse) ovat oikeastaan kirjan päähenkilöt, sillä suuri osa kuvauksesta on rintamalta. Veljekset ovat hyvin erilaisia luonteeltaan, ja Lundberg käyttää paljon sivuja erojen piirtämiseen. Samalla hän kuvaa, kuinka sota muuttaa nuoria poikia. Ikävä kyllä Lundberg käyttää minusta tähän aivan liian paljon aikaa. Olisin minä vähemmälläkin uskonut, että Göran on suosittu, iloluontoinen heinämies ja Frej vakava ja synkkä, äkkipikainenkin. Göran on äitinsä lemmikki, joka on tottunut herkkuihin ja olemaan erityishuomion kohteena, eikä kiltteytensä ja opitun tapansa vuoksi osaa luopua hemmottelusta myöskään sota-aikana. Frej taas on ”suomalaisempi”, jurompi ja terävämpi luonteeltaan, ja muistuttaa sotilaana enemmän linnamaista korpisoturia. Aluksi oli vaikea päättää, kummasta pidin enemmän. Lopulta Jösse alkoi suorastaan ärsyttää minua, joten eiköhän Frej kuitenkin ollut minun suosikkini. Niin Lundberg ehkä on tarkoittanutkin.

Sotaa kokemattomana on vaikea arvioida, kuinka aitoa Lundbergin rintamakuvaus on. Aidolta se tuntuu, vaikka Marsipaanisotilas onkin pitkä kuin, noh, asemasota. HS:n arviossa ja kommentissa moititaan Lundbergia sotahistorian ja sotilasasioiden epätarkkuuksista, mutta minunkaltaiselleni amatöörille menivät täydestä läpi. Eihän tämän ole tarkoituskaan olla oppikirja, eivätkä yksityiskohdat jää mieleen, enemmänkin tunnelma.

(Kuva täältä.)

Mainokset