Kahvihuoneessa joskus listattiin työkavereiden kanssa, mitä kaikkea ihmiset tekevät silloin, kun omat työt eivät luista. Siis erilaisia sivuprojekteja tai ihan vain ajan tappamista, ajatusten keräilyä tai ajan kuluttamista. Näitä on tullut vastaan myös muualla eri tahoilta, ja tekijänoikeuksia kunnioittamatta olen kerännyt niitä. Täytyy tunnustaa, että olen itsekin aika lahjakas tekemään jotain muuta kuin töitä.
Tähän listaan saa mielellään ehdottaa lisäyksiä edelleen!
Eli: mitä teit tänään sen sijaan, että olisit tehnyt sitä mitä piti tehdä?
Näistä voit sitten valita itsellesi sopivia sivuprojekteja. Vapaasti käytettävissä!
- Muokkaa blogipohjaa uusiksi. Tätä voi tehdä loputtomasti.
- Tee Facebookin testejä.
- Siivoa.
- Tiskaa.
- Tee ostoksia Elloksen nettikaupassa.
- Tee ostoksia H&M:n nettikaupassa.
- Tee ostoksia Lumenen nettikaupassa.
- Tarkista jonkin kaupan aukioloajat ja pohdi, mihin aikaan pitää lähteä töistä, että vielä ehdit sinne.
- Ota selvää, osaavatko kirahvit uida. Muista olla lähdekriittinen!
- Hae kahvilasta teekuppi.
- Selaa tulevia leffaensi-iltoja.
- Etsi You Tubesta vanhoja klassikkobiisejä.
- Etsi You Tubesta elokuvakohtauksia.
- Rakastu uudelleen teiniajan idoliisi You Tuben avulla.
- Lue nettisarjakuvia.
- Järjestä kirjahyllyn ja/tai työpöydän paperipinot mappeihin.
- Lue blogeja.
- Bloggaa.
- Suunnittele, mistä voisit blogata huomenna.
- Etsi säätietoja eri puolilta maailmaa.
- Haaveile.
elokuu 10, 2008 at 11:42 pm
Hih hih, tuo kirahvin uimataito on kyllä aikas hyvä! Osaavatko kirahvit uida? Ainakin ne pystyvät kahlaamaan melko syvälle ennen kuin uimataitoa vaaditaan. Elleivät kirahvit sitten pelkää vettä.
elokuu 11, 2008 at 11:35 am
Se on biologituttavalta. Ilmeisesti hän ei ollut vielä päässyt ratkaisuun asiassa, sillä todisteita ei ole suuntaan tai toiseen. Ihan hauskaa ajanvietettä silti tuollaisen asian selvittäminen.
Mitähän vastaavaa omalta alalta voisi löytyä?
kesäkuu 8, 2009 at 12:20 pm
Voi, miten sattuva lista ((: !
Mä mietin viimeksi yhden unilääkkeen – jonka nimen kuulin siis sattumalta keskustelussa – vaikuttavaa ainetta, joka selvisi helposti, kuten myös en muut käyttötarkoitukset (jotka olisi pitänyt muutenkin neuropsykasta muistaa), mutta pian tajusin tietäväni myös monen syöpäläääkkeen sivuvaikutukset sekä sen, minkä merkkisiä pillereitä missäkin maassa syödään, ja kuinka tiukka lääkelainsäädäntö niissä on. Arvaa, olisiko tuollaisia innostanut lukea, jos olisi ollut pakko…!
elokuu 21, 2009 at 1:17 pm
Kannattaa myös laskea, paljonko Madonnan omaisuus olisi viiden sentin kolikoina. Itse sain näihin laskutoimituksiin kulumaan yhden illan, kun laskin tulokset kahden eri arvion mukaan (valuuttamuutokset huomioiden). Ja sitten täytyy tietysti myös asettaa asia johonkin kontekstiin eli paljonko omaisuus painaisi viisisenttisinä (vrt. esimerkiksi sinivalaan massa), kuinka pitkä jono tai pino siitä tulisi (vrt. päiväntasaajan pituus tai etäisyys kuuhun)ja kuinka suuren varastohallin viisisenttiset tarvitsisivat. Lopuksi vielä todellisuustarkistus Euroopan keskuspankista: onko liikkeellä tarpeeksi viisisenttisiä Madonnaa varten?
syyskuu 1, 2009 at 1:22 pm
Heh, näitä sivutoimiahan on vaikka kuinka hienoja! Syöpälääkkeiden sivuvaikutusten opetteleminen kuulostaa lähes yhtä kiinnostavalta kuin sinivalaan massa.
Phd-comicseissa ei ole ratkaistu tätä sivutoimijuttua ollenkaan niin hyvin:
http://www.phdcomics.com/comics/archive.php?comicid=413
tammikuu 16, 2010 at 10:38 am
Kiitos vinkeistä! Aika montaa listalla olevaa teinkin eilen, kun viisaampaa olisi ollut opiskella englantia, jossa olen surkea ja jota tarvitsisin kipeästi opiskelussani.