Kevättalvi

Lumipuista kauneimmat ovat omenapuut.

Sateista hiljaisin on lumisade.

Luistavin, loistavin ura on latu.

Huudoista turhin huudetaan hankien takaa.

Risto Rasa: Taivasalla

Maaliskuun kirjailija on kalenterini sivuilla Risto Rasa, jonka edellä lainaamassani runossa on minusta hienosti kuvattu helmi-maaliskuun talven kauneutta.

Tänään hiihdin ekaa kertaa tänä talvena. Toivottavasti en viimeistä. Huollon jälkeen sukseni toimivat vaihtelevasti, mutta aurinkoisella Muuratjärven jäällä en jaksanut kauheasti sitä surra. Paremmalla luistolla nautinto olisi ollut vielä suurempi, mutta paikoitellen sukset toimivat hyvin, joten riittää toistaiseksi minulle.

Laatuaika hyvän ystävän kanssa jatkui hiihtolenkin jälkeen hänen vanhempiensa mökin vieraanvaraisuudesta nautiskellen sekä vierailulla kummilastemme perheeseen. Koko ihana, aurinkoinen kevätpäivä on ollut täynnä tekemistä, johon ei liity yksikään niistä kolmesta seminaarista joista voisin stressata, ei keskeneräinen konferenssiesitelmä jonka deadline on nurkan takana eikä edes sen kovanonnen väitöskirja, jota pitäisi koko ajan tehdä.

Ihana päivä on ollut vain aurinkoa, ystäviä ja herkullisia ruokia. Vaikka ruumis on hiihdosta väsynyt, mieli on silti hyvä – taas jaksan viikon näillä eväillä.

 

Sanoja kuin helmiä

Viime ajat ovat olleet aika tiukkoja. Olen ollut kiireinen ja stressaantunut, ja väsymys on kasaantunut. Viime viikonlopun vietin Helsingissä enkä ajatellut työasioita yhtään, mutta maanantaina arki jo taas upotti ja vei. Tällä viikolla on tuntunut, että kuljen aivan romahtamisen rajalla. Hetkittäin tuntuu, etten voi kuin lysähtää maahan itkemään, haluan vain sulkea silmät ja toivoa että joku hyvä haltiatar taikoo työt tehdyiksi. Mutta kaikesta on selvitty, pala kerrallaan: hengitä syvään, ota askel, kävele tuohon seuraavaan kulmaukseen. Tee tämä juttu ensin, se on pieni, siitä selviät, katsotaan sitä seuraavaa sen jälkeen.

Kuitenkin näihin päiviin mahtuu paljon hyvääkin. Tänään mietin, että jaksamistani ovat auttaneet oikeastaan aika pienet asiat. Viime vuosina vahvistuneesta itsetunnosta ja riippumattomuuden oivaltamisesta huolimatta olen kiihkeän nälkäinen kuulemaan kannustavaa puhetta ja toisten positiivinen palaute merkitsee minulle valtavan paljon. Siksi saan voimaa aika pienistäkin jutuista, joita ihmiset eivät aina välttämättä edes huomaa kannusteiksi. Näitä pieniä, helmen kaltaisia kauniita sanoja on ripoteltu näihin raskaisiinkin päiviin niin että olen jaksanut uskoa tekemiseni arvoon. Yksittäisiä sanoja, oikealla hetkellä ojennetuja käsiä; kiitos, ole hyvä, anteeksi. Naurua ja hymyjä, nätin mekon kehumista, hymyilevä vastaus hymyyn. Suoraa palautetta itse ytimestä: olet tehnyt tässä hyvää työtä. Hyvältähän tämä näyttää. Tai yksinkertaista ja minimalistista: nyökkäys ja tuki, kun uskallan kommentoida jotain auktoriteetin sanomaa.

Kun itse kaipaan sitä niin kovasti, toivon muistavani että toisinaan olisi hyvä avata suu myös muiden suuntaan ja sanoa jotain kilttiä. Se voi toisinaan pelastaa sen päivän lisäksi kokonaisen viikon, joskus enemmänkin.

Yksi isompi helmi on Happy days? -hankkeemme, jonka seminaaria pidimme eilen ja tänään (edellinen kokoontuminen oli toukokuussa Korppoossa – sen yhteydessä kerroin hankkeen perusteista enemmän). Odotin seminaaria iloisena, sillä itselläni ei ollut esitelmää eikä vastuuta oikeastaan mistään – pääsin vain kuuntelemaan ja keskustelemaan. Tärkeintä minulle tässä hankkeessa on ainakin tällä hetkellä se hyvä tunnelma, joka pienen verkostomme ihmisten välillä on. Seminaarin odotukset kohdistuivat juuri siihen, että tiesin pääseväni viettämään aikaa näiden fiksujen, ammattitaitoisten ihmisten kanssa. Minun on oikeastaan juuri nyt vaikea pukea sanoiksi, miten hyvää teki jutella lounaalla yliopistouran vaihtoehdoista kahden suosikki-tamperelaiseni kanssa, tai miten odotettua oli nähdä pitkästä aikaa työkaveri vuosien takaa ja puhua hänen kanssaan siitä, että itseään ja omaa työtään pitää muistaa arvostaa. Pitää muistaa pysähtyä itsekin aina joskus, kääntyä taaksepäin, katsoa tekemisiään ja sanoa se ääneen: olenpa minä hyvä, kun tein tuonkin asian. Pärjäsinpä hienosti!

Pahin kiire on nyt takana. Selvisin stressiviikosta, pysyin hengissä enkä edes itkenyt. Itse asiassa taisin nauraa aika paljon.

Kaikki järjestyy kyllä.

 

Nukkumaan käydessä ajattelen:

huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,

kehun: sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

(Eeva Kilpi)

 

Runoilla kuvattu matka

Tällä viikolla olin yrittäjäksi yliopistosta -koulutukseni viimeisellä lähijaksolla. Kotitehtävät liittyivät aika paljon reflektointiin: mitä tämä viime marraskuussa alkanut matka on merkinnyt minulle? Mitä olen oppinut ja kokenut matkan aikana? Koulutus on varmasti ollut tutkinto-opintoja lukuunottamatta tärkein itseeni ja oppimiseeni panostamani asia ehkä ikinä. Olen kokenut paljon enkä aina ole ollut ihan tyytyväinen, mutta epämukavuusalueilla käymisestä on seurannut hyviä asioita. Itsetuntoni on tämän kurssin jälkeen vahvempi, näen enemmän ja laajemmalle ja uskon omiin kykyihini tehdä arjestani ja työelämästäni sellaista kuin haluan.

Viimeisen lähijakson teemana oli toisaalta tulevaisuus: mitä tämän jälkeen tapahtuu, mitä odotamme ja mitä aiomme tehdä? Mistä asioista elämässämme haluamme luopua ja mitä tuoda siihen lisää?

Omia tunnelmia piti valmistautua esittelemään muille haluamallaan tavalla. Koska olen parhaimmillani lainatessani muita ja toimiessani kirjoitetun sanan kanssa, kokosin kolmesta runosta kuvauksen siitä, mitä tämä koulutus minulle merkitsee. Runot eivät ole vaikeita eivätkä ne kaipaa selityksiä; runot tulkitaan lukijasta käsin. Laitan tämän Vapaus-nimisen runokoosteeni teillekin tulkittavaksi tai ihan vain evääksi tähän päivään, juuri tähän hetkeen jolloin tätä luet.

I osa: Siivet

Ensimmäiset siivet

löytyivät melkein itsestään,

kuin mansikka, tai nelilehtinen.

Niillä kävi päinsä lapsuuden pitkä liito

ja malttamaton unohdus.

Toiset täytyi tehdä itse

kaiken maailman säpäleistä,

omista ja toisten, ja ilmassa pysyäkseen

täytyi reuhtoa, viuhtoa ja valehdella

ja uskoa, uskoa jumalattomasti.

Kolmannet kuoriutuivat toisten alta

pankat kuumina ja reunat kytevinä,

isku iskulta ne ottavat paremmin tulta,

palavat havisten ja polttavat

niin helvetisti.

Käy päinsä lentää niilläkin.

Pentti Saaritsa (Taivaan ja maan ero, 1985)

II osa: Tahto

En tahdo olla ympäristöni tuote:

kasvatettu, koulittu, kompensoitu,

selitetty; siksi ja siksi.

Olen mitä haluan itse.

Ja haluan palavasti.

Anne Hänninen (Tulitemppeli, 1982)

III osa: Tulevaisuus

Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:

jalat pöydällä, kädessä kirja,

mukavannäköinen asento.

Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä.

Eeva Kilpi (Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972)

P.S. Pahoittelut runojen yhtäpötköisyydestä. Koodaamistaitoni eivät kohtaa wordpressia, enkä saa säkeiden välisiä rivinvaihtoja näkyviin. Oikeasti sillä on aika paljon väliä lukukokemuksellenne – pahoittelut.

 

Ikä on vain numero

Täytin muutama päivä sitten kolmekymmentä ja nyt pitäisi kai tuntua joltain, en oikein tiedä miltä. Minulla ei ole ikäkriisiä eikä 30-vuotispäivä ahdista. Elämässä on ratkaisemattomia asioita, mutta ne eivät liity siihen monesko syntymäpäivä minulla on. Se on todellakin vain numero.

Se on kyllä ihan kiva numero. Kolmenkympin rajapyykkiä pidetään merkityksellisenä ja tavallista suuremman juhlan aiheena, joten ystävät ja muut läheiset ovat muistaneet minua ihanilla lahjoilla, ja minusta on ihanaa saada lahjoja. Sain muun muassa hatukkeen, joka on teetetty vartavasten minulle La-La!Shopissa, ja paljon muuta juuri sopivaa. Itse olen hyödyntänyt tätä “maagista” numeroa tekemällä siitä syyn matkustaa Kilpisjärvelle, kuten eilen kerroin. Lisäksi sain syntymäpäivästä rohkeutta tilata ensimmäisen tatuointini – huomenna se tapahtuu.

Huolimatta “täytän taas 27″ -leikinlaskusta minua ei oikeasti harmita olla juuri tämän ikäinen. Ikä ei ole rajoite,vaan se(kin) on mahdollisuus. Kuten saamassani syntymäpäiväkortissa todetaan, vuosien kertyminen on onni. Samassa kortissa lainattiin runoa, joka oli niin osuva että täristi. Siksi lainaan sen tähänkin. Kiitos kaikille muistamisista! On hyvää olla kolmekymmentä kun saan olla yhdessä teidän kanssanne!

Uusi hatukkeeni, minua ajatellen tehty

VAROITUS

Kun tulen vanhaksi minä pukeudun violettiin

ja punaiseen hattuun joka ei rimmaa eikä sovi minulle.

Ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat

ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.

Kun väsyttää istun jalkakäytävällä

ahmin kaupassa maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita

ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja

korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.

Menen sateeseen aamutossut jalassa

ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista

ja opin syljeskelemään.

Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä

ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla

tai pelkkää leipää ja pikkelsiä koko viikon

ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta romua laatikoihin.

Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita

ja maksaa vuokra kiltisti eikä puhua rumia kadulla

ja näyttää lapsille esimerkkiä.

Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.

Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?

Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan

kun minä olen yhtäkkiä vanha ja pukeudun violettiin.

- Jenny Joseph (1961; suom. Alice Marin) -

 

Hyvä juhannus enteilee hyvää kesää

 

yhdessä kuljetaan päivän kirkkauteen

tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupiineja

ja ilma on raikas, täynnä tuoksuja

tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupiineja

 

suuret punaiset ruusut on joku tuonut huoneeseen

vielä olen kovin väsynyt mies, vaivun uneen uudelleen

 

ja sä tulet mua vastaan, tartut käteeni

tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupiineja

 

suuret punaiset ruusut on joku tuonut huoneeseen

vielä olen kovin väsynyt mies, vaivun uneen uudelleen

ja me kuljetaan päivän kirkkauteen

tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupiineja

villejä lupiineja

 

- J. Karjalainen -

(Ja sama musiikilla.)

 

 

Mittumaari

Muumipeikon juhannusruno

 

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

- Tove Jansson-

Onnellista juhannusta kaikille!

 

Niin kovin totta

Tämän olen lainannut ennenkin, mutta toistan itseäni mieli kirkkaana, sillä tämä nyt vain on niin kovasti totta juuri tässä hetkessä, tässä aamussa ja päivässä.

sunnuntai nousee taivaanrantaan varovasti elein verkkaisin
niinkuin tietäisi ei muusta katsoo silmin lämpimin

se on viisas ja se tuntee kyllä oikut väistyvän hämärän
ja pientä pyhää täynnä astuu yli yön pimeän

oi – suuri sunnuntai

sunnuntai armomurhaa levottomat raukat katseellaan
eikä huuda hiljaisuutta, ei se huuda muutenkaan

ja niinkuin ensilumi se kätkee tämän taakan murheineen
ja pettää palan aikaa, pettää muttei koskaan itselleen

oi – suuri sunnuntai

Mikko Kuustonen: Sunnuntai