Hyviä tekstejä

Espan lyyli E lähetti jokin aika sitten minulle haasteen. Pitkä vastausaika ei ole johtunut tehtävänannosta vaan siitä, että nykyään sopivia hetkiä bloggaamiseen tuntuu löytyvän vähemmän kuin ennen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuitenkin. Meemissä tehtävänä oli jakaa lukijoille viisi blogia, joilla on alle 200 lukijaa. Mistäs minä muiden blogien lukijamääriä tiedän, mutta valitsin tähän viisi esimerkkiä blogeista, joilla epäilen olevan vähemmän lukijoita kuin ne ansaitsisivat. Näistä osa on tuttavien blogeja, mutta oikeasti haluaisin nostaa esiin sen, että blogi jatkaa elämäänsä myös sen jälkeen, kun sen aktiivinen päivittäminen päättyy (jollei kirjoittaja halua poistaa koko blogia). Vaikka blogikirjoittamiseen kuuluukin tietty ajankohtaisuus, eivät kaikki tekstit menetä merkitystään yhdessä yössä.

Learning about Finland on kanadalaisen ystäväni Dominiquen blogi, jossa hän kertoo ulkomaalaisen kotiäidin arjesta Jyväskylässä. Blogi on kiinnostava minusta siksi, että Dominiquen rehellisen, suoran ja jokapäiväisen elämän pienissä asioissa kiinni olevan kirjoitustyylin takaa voi pohtia sitä, miltä yhteiskuntamme ja yhteisömme näyttää vieraan silmissä ja miten meille arkiset asiat voivat muuttua hauskoiksi tai draamallisiksi, riippuen tilanteesta. Väärinkäsityksiä sattuu, mutta yleensä silloin tekee ehkä hyvää katsoa myös peiliin.

Kuten sanottu: vaikka blogi olisi määräaikainen, se ei silti tarkoita että lukeminen loppuisi. Nanna Nicaraguassa oli ystäväni puolen vuoden vapaaehtoistyömatkan blogi, joka päättyi jo viime elokuussa. Palaan Nannan kirjoituksiin silti aina välillä, sillä niissä olevat aiheet ovat tärkeitä, sillai tärkeällä tavalla. Kun omat ongelmat tuntuvat isoilta, kannattaa katsoa Nannan kuvia tai lukea valoisia tarinoita, joissa aiheet kuitenkin usein ovat vakavia.

Sivukuja taas on blogi, jonka kirjoittaja vain on lopettanut päivittämisen – silti hartaasti toivon, että hän palaa vielä. Sivukuja kirjoitti vähillä sanoilla monesti niin osuvasti, että sydäntä kipristi. Miten joku osaakin pukea sanoiksi sen, mitä minunkin sielussani tapahtuu? Kuten nyt esimerkiksi kuvaus keväästä…

Näytelmäkirjailja kotopuolesta päin kommentoi omaansa ja maailman menoa blogissa Olen usein ihmetellyt. On kiinnostavaa lukea ammattikirjoittajan kuvauksia työstään, mutta myös Maritan havainnot ympäristöstä osuvat usein niin terävästi kohdalleen, että ei voi kuin virnistellen ajatella, että niin-PÄ.

Aimo pamauksen kirjoittaja tiivistää perhe-elämän sattumuksia niin hauskasti, että olen kerran jos toisenkin nauranut ääneen. Aino taitaa olla siirtynyt nykyään aktiivisemmin Twitteriin (@aimoannos), mutta blogi kyllä varmasti päivittyy silloin tällöin edelleen. Vanhoissakin jutuissa riittää luettavaa päivityksiä odotellessa.

Ja jokerina heitän vielä haasteen antajan E:n uuden osoitteen. Espan lyyli kasvattelee nykyään Kirnuvoikukkia, ja kauniisti kirjoittaakin. Kyllä huomaa, että on folkloristi – vai floristi, niinkuin lehdessä oli erään tämän alan väitöksen yhteydessä taannoin.

Koska mainitsemistani blogeista osa on jo lopettanutkin, en nyt käy viemässä meemiä eteenpäin. Jos he sattuvat tätä lukemaan, niin olkaa hyvä – olisin iloinen, jos ottaisitte haasteen vastaan. Olisi myös hauskaa, jos lukijani (tiedän, että teitä on siellä kyllä!) antaisivat omia vinkkejä suosikkiblogeistaan kommentteihin.

 

Kiitos, ja syvä niiaus

Reeta Karoliina Kertomus jatkuu -blogista ojensi jo taannoin minulle blogipalkinnon. Kiitos, ja anteeksi että sen noutaminen kesti! Elämä on täyttynyt niin paljosta, että tämä on jäänyt sivuun hetkeksi. Blogipalkinto on kuitenkin aina mieltä lämmittävä asia: se, että joku palkinnon ojentamalla kiittää tästä kaikesta, on kerta kaikkiaan vain silkkaa iloa. Välillä on vaikea tajuta, että itselleni varsin tärkeäksi ja rakkaaksi muodostunut harrastus todella tuottaa iloa muillekin, tai että siitä ylipäätään on kiinnostunut joukko lukijoita joka päivä. Kiitos siis Reetan lisäksi kaikille lukijoilleni! Bloggaamisen pointti on sen diaglogi ja kaksisuuntaisuus, tekstien julkisuus, eikä tätä olisi mieltä jatkaa ilman lukijoita.

Palkintoon liittyvä haaste liittyy tällä kertaa numeroon 7. Tehtäväni on paljastaa tai tunnustaa itsestäni seitsemän asiaa, ja sen jälkeen ojentaa palkintolle seitsemälle blogille. Aika vaikea nakki, täytyy sanoa, sillä omalla nimellä kirjoitetussa blogissa joutuu vähän miettimään, millaisia asioita alkaa paljastaa – yksityisyyden rajat kuitenkin kulkevat nekin jossain, vaikka lukijoiden voikin olla vaikeampi niitä hahmottaa. Mutta yritän kuitenkin:

1) Palasin sekasyöjäksi kesän aikana, ja olen ollut siitä oikeasti aika iloinen. Pidän niin monista liharuoista! Koetan silti malttaa syödä lihaa vain kohtuullisesti, enkä laita itse kotona liharuokia juuri koskaan.

2) Olen monta kertaa miettinyt, että tarvitsisin Illuusioiden rinnalle nimimerkillä kirjoitetun blogin, jossa voisin kertoa vapaammin asioista ja pohtia henkilökohtaisempiakin asioita. Silloin tämä voisi jäädä entistä enemmän vain tutkimus- ja kirjablogiksi. En ole kuitenkaan vielä kertaakaan avannut toista blogia, sillä en usko että aikani riittäisi kahden blogin päivittämiseen. Sitäpaitsi, onhan minulla perinteinen päiväkirjani.

3) Pelkään valmistumista ja sen jälkeistä työttömyyttä enemmän kuin montaakaan asiaa. Paitsi pimeää. Valmistumispelko on vain erilaista: ei jähmettävää kauhua, vaan sydänalassa tuntuvaa ahdistusta ja masennusta.

4) Olen sen verran turhamainen, että eräässä seminaarissa saamani kommentit “sillä on aina jotain kivoja kenkiä ja koruja” ja “on hyvä seminaaripukeutuja” lämmittivät mieltä kovasti. Ja lämmittävät edelleen! Yritän huolehtia vaatteistani ja pukeutua kivasti, ja kerrankin ihmiset antoivat ymmärtää huomanneensa sen. Samalla poden kuitenkin huonoa omatuntoa turhamaisuudestani, sillä pidän ulkonäköään jatkuvasti pynttääviä ihmisiä kuitenkin vähän pinnallisina… Ja olen itse samaa osastoa.

5) Nukun nykyään pehmoråtan kanssa. Olohuoneessa, vierassängyssä, asuu toinen mokoma.

6) Haaveilen enemmän kuin koskaan toteutan, mutta se on vain oikein, sillä ilman haaveita elämä jumahtaa paikoilleen.

7) Kummitytölleni syntyi tänä syksynä kaksossisko ja -veli. Nämä vauvat räjäyttivät vauvakuumeeni taas varsin suurelle liekille.

Huh, syntyihän noita! Näemmän tunnustusten tekeminen on näinkin avoimelle ihmiselle yllättävän helppoa, hah!

Ja sitten palkinto eteenpäin. En ole varma, kuinka moni allaluetelluista on jo saanut palkinnon. Jos päällekäisyyksiä tulee, niin ei se mitään, enkä myöskään liitä ihan pakollista velvoitetta vastata haasteeseen. Haluan vain kiittää esimerkiksi näitä kirjoittajia, jotka tekevät minun blogosfääristäni erinomaisen hyvän paikan.

Aimo annos

Espan lyyli

Himmun huone

Kirja-ajatuksin

Sivukuja

Turun Tilda

Ja sitten huijaan säännöissä, sillä haluaisin ojentaa palkinnon ystävälleni Kittilään, mutta salasanasuojatun blogin linkittäminen tähän olisi vähän tylsää – siksipä muokkaan tehtävää vähän ja haastan lukijani toteuttamaan seitsemännen palkinnon ojentamisen: juuri sinä, joka luet tätä, mene ja kiitä jonkin suosikkiblogisi kirjoittajaa kommentilla juuri tänään, vaikkapa ihan heti.

Ensilumi satoi tänään Jyväskylään. Lumentuoksuista viikon jatkoa kaikille!

 

Aakkostelua

Aika pitkiä päiviä takana, mutta kun ei jaksaisi vielä mennä nukkumaankaan, vastaan Tildan laittamaan aakkoshaasteeseen, tosin vähän omilla säännöilläni. En halua alkaa listaamaan elämäni aakkosia, mutta listaan sen sijaan kirjahyllyni aakkoset. Ihanan tyhjäpäistä, hyväntuulista iltapuuhaa.

Austen, Jane: koko tuotanto

Jane Austenista on tullut minulle pienimuotoinen harrastus. Kirjojen lisäksi olen keräillyt hänen teoksistaan tehtyjä filmatisointeja eri vuosikymmeniltä. Jaksan katsoa niitä uudelleen ja uudelleen, sillä pidän kovasti Austenin ironiasta, dialogista ja henkilöhahmoista (useimmiten). Austen-juttuja on blogissani paljon.

A-kirjaimessa olisi voinut olla myös esim. Juhani Aho.

Brontë, Emily: Humiseva harju

Brontën sisaruksista myös Charlotte olisi voinut olla tässä, sillä vanhemmiten olen löytänyt Kotiopettajattaren romaanista enemmän sävyjä ja alkanut pitää siitäkin todella paljon, ehkä jopa enemmän kuin Humisevasta harjusta. Humiseva harju oli kuitenkin ensimmäisiä tämän tyylilajin kirjoja, joka todella kolahti minuun ja jätti jäljen, ja sillä on aina ja ikuisesti paikka kirjahyllyni suosikeissa.

B-kirjaimessa olisi voinut olla myös esim. Christy Brown.

Christensen, Lars Saabye: Velipuoli

Siitä on monta vuotta, kun luin tämän, enkä enää muista juonen yksityiskohtia. Muistan vain, että vauhtiin päästyäni luin kirjaa aivan hengästyneenä ja todella vaikuttuneena sen tyylistä ja kerronnasta. Pitäisi varmaan kerrata ja tarkistaa, onko Velipuoli edelleen yhtä mukaansatempaava. Hyvä kirjahan kestää useita lukukertoja.

Dahl, Roald: koko tuotanto

Kuka pelkää noitia on yksi Dahl-suosikeistani, mutta pidän kyllä kaikista kirjoista, joita olen häneltä lukenut. Enkä siis todellakaan ole lukenut tarpeeksi Dahlin kirjoja, näitä voisi lukea säännöllisesti vaikkapa yhden kuussa, niin pysyisi huumorintaju kunnossa ja elämä iloisena.

Ende, Michael: Tarina vailla loppua

Michael Enden Tarina vailla loppua kulkee hienosti eri tasoissa, kerronta on taitavaa ja tarina vie mukanaan. Fantasian klassikko. Muistatteko vanhan elokuvan? Jatko-osa oli surkea, mutta ensimmäinen osa muistaakseni aika hieno. Vieläköhän sitä saisi jostain?

Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu

The Great Gatsby vain on tosi hieno kirja. Surullinen ja voimakas, värikäs ja laimea yhtä aikaa. Myös hieno elokuvaversio on tehty joskus 1970-luvulla, jolloin Robert Redford oli vielä nuori.

Gaiman, Neil: Sandman (tai no, oikeastaan koko tuotanto)

Sandman -sarjakuvia ei valitettavasti vielä löydy omasta hyllystäni, mutta toivon jonain päivänä löytyvän. Neil Gaimanin suhteen olen toistaiseksi aivan liian heikko ja umpirakastunut ollakseni kriittinen. Vielä(kin) elän siinä ihanassa ajatuksessa, että tämä mies ei voi tehdä mitään väärin. Ehkä joskus tämä pitkään jatkunut kuherruskuukausi loppuu ja huomaan hänen erehtyneen jossain… Sitä odotellessa vain tyydyn ihailemaan.

G-kirjaimessa olisi voinut olla myös esim. Jostein Gaarder.

Herriot, James: Kaikenkarvaiset ystäväni

Jos on huono päivä, voi aina ottaa James Herriotin ensimmäisen kirjan käteen ja matkustaa englantilaiselle maaseudulle hoitamaan eläimiä. Herriotin kerronta on ihanan pienieleistä ja helppoa, keveää ja hyväntuulista. Tästäkin on tehty mainio tv-sarja! Olen kuullut synkkiä huhuja, ettei Herriot oikeasti ole eläinlääkäri, joten kirjatkaan eivät ole omaelämäkerrallisia, mutta en mielelläni kuuntele niitä juttuja. Kateellisten panettelua.

H-kirjaimessa olisi hyvin voinut olla myös esim. Robin Hobb tai Robert Holdstock.

Itkonen, Juha: Myöhempien aikojen pyhiä

Olen lukenut Itkosen kolme ensimmäistä kirjaa, ja edelleen hänen esikoisensa Myöhempien aikojen pyhiä on minusta paras. Monet kaverini ovat toista mieltä, ja niin kuuluu ollakin: kirjat puhuttelevat ihmisiä eri tavoin. Ihailen silti Itkosta kirjailijana sekä hänen taitavuutensa vuoksi että siitä tavasta, jolla hän on tuotteistanut itsensä. Pelkillä kirjoilla on vaikea elää tämän päivän Suomessa, mutta Itkonen tekee kaikenlaista pikkupuuhaa siihen oheen ja kaiketi onnistuukin ihan hyvin. Sellainen tietysti myös ärsyttää aina osaa ihmisistä.

Jansson, Tove: Trollkarlens hatt

Minulla on vain yksi muumikirja alkuperäiskielellä, enkä tätäkään ole vielä lukenut, mutta toivottavasti joku päivä saan aikaiseksi. Muumit ovat myös minulle rakkaita.

J-kirjaimeen minun teki mieli laittaa myös James Joyce, mutta kun se Odysseys on vieläkin lukematta… Taiteilijan omakuvaa nuoruuden vuosilta suosittelen kyllä lämpimästi.

Kokko, Yrjö: Pessi ja Illusia

K-kirjaimeen oli tungosta, mutta päätin nostaa erikseen esiin Yrjö Kokon ihanista ihanimman sadun peikosta ja keijukaisesta. Valokuvaversio on yksi kauneimmista kirjoista hyllyssäni.

K-kirjaimen kohdalla olisi voinut olla myös esim. Eeva Kilpi, Mauri Kunnas, Heidi Köngäs tai Stephen King.

LeGuin, Ursula: Maameri-sarja

Tähänkin kirjaimeen oli vaikea valita vain yhtä, mutta päädyin Ursula LeGuiniin, koska minulla on vähän ikävä Maamerelle. Haluaisin kerrata tämänkin kirjasarjan tässä lähiaikoina, toivottavasti löydän aikaa.

L:n kohdalla olisi voinut olla esim. C.S. Lewis, Astrid Lindgren tai Väinö Linna.

Montgomery, Lucy Maud: Runotyttö -sarja

L.M. Montgomeryn sankarittarista Uudenkuun Emilia on minulle rakkain, vaikka pidän kyllä hirmu paljon myös Vihervaaran Annasta. Tytöissä on paljon samaa, mutta ehkä se on Emilian Tuulen tyttö, tai kenties kirjoitusharrastus, tai en tiedä, jokin vain hänessä on sulattanut sydämeni. Tosin Gilbert on muistaakseni hienompi luonne kuin Teddy, vai muistanko väärin?

M-kirjaimessa olisin voinut mainita myös esim. Margaret Mitchellin tai Toni Morrisonin.

Naisten aseet. Suomalaisena naisena talvi- ja jatkosodassa. (toim. Riikka Raitis ja Elina Haavio-Mannila)

Tämä kirja oli yksi opiskeluaikojeni innoittajia. Se perustuu samaan keruumateriaaliin, jota nyttemmin olen käyttänyt v-kirjassani, ja valaisee naisten kokemuksia sodan eri alueilta. Kirja on vuodelta 1993, ja itse ainakin olen pitänyt sitä yhtenä ensimmäisistä avauksista naisten sotakokemusten tutkimiseen.

N-kirjaimessa olisi voinut olla myös esim. V.S. Naipaul.

Ollila, Anne: Jalo velvollisuus

Kulttuurihistorioitsija Anne Ollila on minusta erinomainen kirjoittaja. Jalo velvollisuus ja Aika ja elämä ovat molemmat teoksia, joiden lukemisesta olen nauttinut suunnattomasti, vaikka ne ovatkin samalla tieteellistä, viitteellistä tekstiä. Ollilan tyyliin minäkin haluaisin osata kirjoittaa: teoreettisesti ilman monimutkaisuutta, ihmisläheisesti ilman lässytystä, selkokielisesti ilman yksinkertaistamista. Aika ja elämä on itse asiassa niin tuore lukukokemus, etten ole vielä ehtinyt kirjoittaa siitä kirjapäiväkirjaankaan – tulossa siis lisää tästä.

Paton, Alan: Liian myöhään vesipääsky

Liian myöhään vesipääsky kolahti minuun lujaa lukiolaisena. Se tutustutti minut eteläafrikkalaiseen kirjallisuuteen, jota matkaa olen sittemmin jatkanut joillakin Patonin muilla teoksilla sekä tietysti André Brinkia lukemalla. Liian myöhään vesipääsky kangastelee mielessä kauhean onnettomana, mutta upeasti kerrottuna tarinana. Tämä(kin) pitäisi kerrata, sillä haluaisin verrata lukiolaisen kokemusta nyt vähän aikuisemman minän kirjaseikkailuun.

P-kirjaimessa olisi tietty voinut mainita Kiekkomaailman luojan Terry Pratchettin.

RemarQue, Erich Maria: Länsirintamalta ei mitään uutta

Tarvitseeko tästä sanoa jotain? Olen lukenut tämän sodan ja rauhan klassikon vain kerran, ja jälleen toistan itseäni: pitäisi kerrata.

Rowling, J.K.: Harry Potterit

Viimeksi viime jouluna kertasin koko sarjan. Potter-fani minusta tuli vuonna 2000, ja sellaisena olen toistaiseksi pysynyt. Vaikka kirjat on luettu englanniksikin, rakastan suomennoksia silti enemmän. Leffatkin olen katsonut ja tulen varmasti katsomaan jatkossakin, mutta eivät ne vedä vertoja näille kirjoille, eivät koskaan.

Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi

Onko blogini lukijoissa vielä joku, joka ei ole lukenut tätä muutaman vuoden takaista Finlandia-palkittua esikoisromaania? Jos on, niin kiireesti nyt kirjastoon ja lukemaan! Ennen päivänlaskua ei voi on kaikki kehunsa ansainnut, minusta. Ensimmäisellä lukukerralla se vain teki vaikutuksen, toisella kerralla huomasin muistaneeni juonen väärin – millaisiahan vaikutelmia kolmas lukukerta toisi?

S:ssä voisivat olla myös John Steinbeck (erityisesti Eedenistä itään) tai Dodie Smith, joka on kirjoittanut Satayksi dalmatialaista jo kauan ennen kuin Disney teki siitä elokuvan.

Tyler, Anne: koko tuotanto

Minä vaan tykkään näistä. Anne Tyler kirjoittaa ihanasti ihmisistä. Pidän hänen kirjojensa rytmistä, käänteistä ja erikoisesta tavallisuudesta – tai miten niitä nyt kuvaisi. Hyviä kirjoja ovat, kannattaa aloittaa vaikka romaanista Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa.

T-kirjaimen ehdoton kuningas olisi tietysti J.R.R. Tolkien, mutta yritän vähän saada vaihtelua tähän listaan.

Utrio, Kaari: Rakas Henrietta

Melkoisen moni historiantutkija on innostuksensa velkaa historiallisille romaaneille. Juuri taas pari päivää sitten juteltiin kahvihuoneessa, kuinka moni on lukenut nuorena Kaari Utriota – ja nyt väännämme väitöskirjojamme se jokin silloin syttynyt kipinä yhä palaen. Utrion tuotanto on laaja ja vaihteleva, mutta oma ehdoton suosikkini on Rakas Henrietta, jota lukiessa nauran joka kerta ääneen, uudestaan ja uudestaan.

Vargas, Fred: Pystyyn, kuolleet!

Jos dekkarin päähenkilöinä on kolme työtöntä historiantutkijaa, niin kuinka voisin olla ihastumatta kirjaan? Ranskalainen Fred Vargas on kirjoittanut “kolmesta apostolistaan” ainakin kolme kirjaa, joskin heidän roolinsa pienenee koko ajan. Pystyyn, kuolleet! on niistä ensimmäinen, ja tässä paljastuu työttömän historiantutkijan ranskalainen arki, heh.

Waltari, Mika: Johannes Angelos

Olisiko tähän kirjaimeen voinut laittaa jonkin muun? Ei tietenkään, sen verran suuri rooli Mika Waltarilla on kirjahyllyssäni. Laajasta tuotannosta on myös helppo valita yksi esimerkki, sillä Johannes Angelos on aina puhutellut minun romanttista sieluani kovasti, enemmän kuin Sinuhen yksinäisyys tai pienoisromaanien moderni aika. Unio mystica on muuten vieläkin lukematta…

AXel, kirjoittanut Bo Carpelan

(Näissä viimeisissä kirjaimissa täytyy vähän soveltaa.)

Bo Carpelanin Axel on ensimmäisiä romaaneja, joita Carpelanilta luin, ja heti piti omaankin hyllyyn hankkia, kun tilaisuus tuli. Se on Sibeliuksen hyvän ystävän päiväkirjaromaani, joka aukeaa musiikista enemmän tietävälle varmasti paremmin kuin minunkaltaiselleni maallikolle. Carpelan on kuitenkin varsinainen kynätaituri, eikä todellakaan syyttä suotta ole toistaiseksi ainoa kirjailija, joka on saanut kahdesti Finlandian.

Yeats, W.B.: Runoja

Minulla oli joskus romanttisen runon vaiheeni, jolloin tulin hankkineeksi myös Yeatsin runoja. Hieman heikolle tutustumiselle nuo jäivät, sillä runot eivät ole ominta aluettani. Runoilla on kuitenkin oma aikansa ja paikkansa myös minun elämässäni, enkä kyllä luopuisi tästäkään kirjasta omasta hyllystäni.

Zola, Emile: Naisten paratiisi

Emile Zolan romaani avaa 1800-luvun kulutuskulttuurin murroksen, tavaratalon synnyn, ehkä paremmin kuin Anna Kortelaisen tutkimukset. Tai en tiedä, kukin lukee itselleen sopivinta kirjallisuutta, mutta Zola kyllä on tutustumisen arvoinen kirjoittaja myös. Hän edustaa niin sanottua naturalistista koulukuntaa, jota minä ehkä mieluummin sanoisin realistiseksi.

Åke Edwardson: Enkelitanssi

Minä luen dekkareita kovin vähän, joten on vaikea sanoa mitään niistä. Åke Edwardson kuitenkin edustaa käsittääkseni sellaista aika perinteistä ruotsalaista yhteiskunnallista dekkaria, aika raakaa realismia välillä. Innostuin hänestä hetkeksi joitakin vuosia sitten, luin muutaman kirjan. Olen niin hermoheikko, että helpotkin dekkarit saavat minut jännittämään ihan liian paljon. Siksi muistan Enkelitanssinkin jännittävänä, mutta en kyllä mitään muuta osaa sanoa sen sisällöstä.

VÄki voimakas 22. Työväki ja kokemus. (Toim. Kati Launis ja Marko Tikka)

Tätä ei ole hyllyssäni, sillä se on julkaistu vasta tällä viikolla. Kirjoitan siitä myöhemmin lisää, tietyistä syistä.

StrömsÖ – Parhaat palat

Strömsö-kirjasta en ole koskaan tehnyt yhtään käsityötä, en kokeillut yhtään reseptiä enkä muutenkaan käyttänyt kirjaa mihinkään. Silti se on kirjahyllyni värikäs helmi, jota selaillessa kuluu tovi jos toinenkin – ja lohtua löytyy taatusti. Katsoin Strömsötä silloin joskus, nyt vain fiilistelen kirjan kanssa.

En nyt tällä kertaa haasta ketään suoraan, kun kerran vähän kieroilin meemin sääntöjen kanssa. Silti olisi kiva lukea teidän aakkosianne: joko elämän aakkosia yleensä tai jostain teemasta! Laittakaa kommetteihin vinkkejä, että tiedän jonkun tarttuneen haasteeseen. Ja tietty muutenkin saa kommentoida tätä aakkosluetteloa.

 

Mistä tunnet sä… minut!

Viikonloppu messutöissä ja olen ihan naatti. Täydellinen olotila vastata hauskaan meemiin, jonka Salonkijuorujen Ilona lähetti:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

Puhuttaessa tuntomerkeistä mieleen tulevat enemmänkin ulkoiset seikat, joten seuraavassa ei ole mitään syvällistä luonneanalyysia. Mutta näistä(kin) minut voisi tunnistaa:

1. Minulla on aina koruja. Aina. Täytyisi olla todella poikkeuksellinen tilanne, että olisin liikkeellä ilman mitään koruja. En pidä lävistyksistä muualla kuin korvanlehdissa, joissa minulla on niitä yhteensä 5. Korvakorujen lisäksi minulla on yleensä 1-2 sormusta, kaulakoru ja joskus myös rannekoru. En edes viitsi laskea, paljonko koruja on kotonani. Niitä on kertynyt työn puolesta ja lisäksi siitä yksinkertaisesta syystä, että pidän koruista. Useimmiten koruni ovat hopeaa tai sitten jotain värikkäitä, eri materiaaleista valmistettuja helmiä.

2. Minulla on melko paljon pisamia sekä kasvoissa, käsissä että jaloissa. Tähän aikaan vuodesta ne ovat vielä talven jäljiltä himmeitä, mutta kevään edetessä ne tummuvat taas. Kuten eräs ystävä aikoinaan sanoi: yksi kevään merkki on se, kun Kikalla on taas pisamia.

3. Nauruni on melko kovaääninen ja siksi tunnistettava. Olen nolannut itseni monta kertaa nauramalla väärässä paikassa, sillä kun minulta pettää pokka, se yleensä kuuluu ja kaikuu.

4. Hiukseni ovat ruskea ja omani väriset. Lopetin hiusten värjäämisen parisen vuotta sitten, enkä ole katunut. Oma väri sopii minulle hyvin. Parasta on, kun tietyssä valossa saatan kuvitella näkeväni hiuksissani häivähdyksen siitä punapigmentistä, joka kai aiheuttaa pisamani.

5. Nykyään vaatteissani on aina enemmän tai vähemmän kissankarvoja. Kissankarvoja on myös usein eväissäni, muistiinpanovälineissäni ja suussani. (Kotini on myös kissankarvojen peitossa, mutta sehän ei ole minun tuntomerkkini, joten se siitä.)

Täten lähetän haasteen tästä kivasta tuntomerkkimeemistä häähumuiselle Tildalle, lomalla olevalle Hennalle, viisaudenhammasleikkauksesta toipuvalle Elinalle, aina hyvälle tuulelle minut saavalle Annikille ja… öh, loppui kesken. Rakkaat ystäväni Herkku ja Namu, haluatteko?

 

Työkenkien soundtrack on Pasilassa ja minua väskää

Olen ollut tänään niin ahkera ja tuottelias, että enää ei jaksa. Tai en minä oikeastaan ole määrällisesti saanut kovin paljoa aikaan, mutta muutaman vaikean lauseen erästä hakemusta varten. Ja sitten kävi jotain hämmentävää: ajattelin kirjoittaa hakemukseen, että olen muka suunnitellut lähteväni vaihtoon, sillä kansainvälisyys on aina plussaa, mutta mitäs kävikään! Se paikka, jonne ajattelin muka-suunnistaa, olisikin oikeasti tosi mielenkiintoinen paikka vierailla tutkimuksen merkeissä, vaikka ihan lyhyestikin. Nyt sitten mieli tekee Manchesterin yliopistoon, kohteena Centre for the Cultural History of War. Huokaus. Olenhan minä ennenkin haaveillut vaihtoon lähtemisestä, mutta ei suunnitelmistani ikinä tule mitään, rohkeus ei riitä ja näihin liittyy aina paljon juttuja, joita en usko hanskaavani. Aika ja energia menevät aina kaikkeen muuhun. Mutta haaveiluksi vaan on tänäänkin mennyt…

Väsyttää jo niin, että olen ihan levoton. Siispä surffaan netissä ja löydän kaikkea hauskaa.

Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seurassa on jokin aika sitten heitetty ilmaan paras meemi, mitä aikoihin olen nähnyt. Pasi Ilmari Jääskeläinen kysyy: Jos sinulla on suosikkitakki tai muu suosikkivaate, minkä biisin valitsisit sen soundtrackiksi?

Juuri nyt lempivaatteeni ovat nuo jo paljon puhutut vaaleanpunaiset reinot, jotka ovat osoittautuneet täydellisen sopiviksi työkengiksi. Niistä tulee aina hyvä mieli, ja ne ovat käytännölliset ja tarpeeksi lämpimät tänne vetoiseen taloon. Koska olen väsynyt ja hihittelen itsekseni kaikenlaisille hassuille jutuille mitä netistä löytyy, vesitän täten Jääskeläisen meemin, enkä laita reinoilleni musiikillista soundtrackia. Paitsi osittain, siitä alusta. Sen sijaan seuraava youtube-pätkä kuvaa osuvan aloitusbiisin lisäksi niitä keskusteluja, joita työhuoneissa  käydään ja joita reinoni siis kuulevat, jos nyt kengät voivat kuulla.

Voi kyösti, pakko todeta kuten kirjailijakin postauksessaan: takaisin töihin siitä! Mennään, mennään… Yksi palaveri vielä ja sitten kotiin. Tässä välissä voisinkin oikeastaan lähteä vaeltamaan talossa: “Kaipaan juttuseuraa! Ei puhuta, lauletaan!”

 

But I DO think pink!

Lumppuja ja Lureksia -muotitaivaan Think pink -haaste oli niin ihana, että tuli tarve osallistua. Niinpä tähänkin blogiin päätyy täten postaus, jossa minä esittelen vaatteita. Viiva seinään, tämäkin on siis nähty!

Haasteen sisältö oli kuvata pinkki lempivaate. Monilla haasteeseen osallistuneella tuntuu olleen vaikeuksia löytää kaapista edes yksi pinkki asuste – minulla taas niitä on runsaasti. Vähän liikaakin, huomasin, sillä eihän vaaleanpunainen tai tässä synonyymisti pinkki edes ole lempivärini.

Kyse oli lempivaatteista, ja koska halusin esitellä uutuuksia, vedin ylleni juuri alennusmyynneiltä ostetut vaaleanpunaiset pyjamahousut, joissa on pupuja. Kyllä vain, minulla on pupukuvioiset pyjamahousut, ja hyvät onkin. Tosin jostain syystä niissä on ripustuslenkit navan ja selän kohdalla, ei suinkaan sivusaumoissa. En ole vielä keksinyt, mihin niitä lenksuja käyttäisin. Ehdotuksia?

Pyjamahousuissa on nyt jo kulunut viihtyisästi päivä jos toinenkin. Yleensä kotona käytän ainoaa pinkkiä hamettani, jonka helma vilahtaa kuvissa myös. Uusin pinkki juttuni ovat vaaleanpunaiset Reino-tossut, jotka tavallaan ovat näissä kuvissa vähän lavasteen ominaisuudessa teeskentelemässä osaa oloasusta. Ne nimittäin ovat matkalla työhuoneelle työkengiksi, vaikka kotikengät ovatkin nimeltään.

Vakuuttaakseni pinkkiä ajatusmaailmaani otin kuvat kylppärissäni, jonka sisustus on aiheeseen sopiva. Ettette aivan värisokeiksi tulisi, on kuvassa (pinkissä ruukussa kasvava) rönsyliljantaimi, joka muuten siirtyi tänään kylppäristä kirjahyllyn päälle. Saa enemmän valoa siinä ja alkaa ehkä kasvaa paremmin.

Aidon vaatebloggaajan tapaan todettakoon, että

housut: alennusmyynnit

hame: kirppari

kengät: citymarket, Keljo.

Think pink! puree minuun myös siksi, että ei itse asiassa ole kovin kauaa siitä, kun katsoin leffan, josta kyseinen veisu on peräisin. Sehän on siis Fred Astairen, Kay Thompsonin ja Audrey Hepburnin tähdittämä musikaali Funny Face vuodelta 1957. Think pink! on itseasiassa ihan hauska kappale, jonka video on klassikko.

Haluaisin kovasti nähdä myös esimerkiksi Herkun ja Namun ajattelemassa pinkkiä.

 

Inspiraatiota itsenäisyyspäivänä

Hmmm… WordPress on uusinut kojelaudan ja hiukan on kyllä totuttelemista uuteen systeemiin. Täytyy tutustua tähän paremmin, kunhan pääsen oman koneen äärelle, nyt yritän saada edes yhden postauksen aikaan.

Tätä kirjoittaessani aurinko paistaa ikkunasta sisään melkein jopa kiusallisesti suoraan silmiin. Ihanaa, että sää on noin kaunis, sillä jo tuota vesiräntäsadetta on riittänytkin. Tänään olen lukenut/kuunnellut radiota/torkkunut aamupäivän, ja kohta lähden käymään Didrichsenin taidemuseossa. Haluan nähdä siellä nyt olevan Rafael Wardin näyttelyn, josta olen kuullut paljon. Odotukset ovat korkealla, sillä Wardin värimaailma on jotenkin hurjan energistä ja positiivista, sopivaa tähän vuodenaikaan. Saa nähdä, onko ennakkokäsitykseni aivan väärä, mutta jokatap on ihanaa mennä museoon, sillä viime kerrassa on ihan liian kauan. Itsenäisyyspäivä on sitäpaitsi täydellisen sopiva kulttuurikunnon kasvattamiseen, kun kulutushysteriaa hillitsevät kiinni olevat kaupat.

Illalla ohjelmassa onkin sitten itsenäisyyspäivän vastaanoton seuraamista erään ystävän luona pienellä porukalla. Eilisillan ja tämän aamun jälkeen minulla on melkein syntisen rentoutunut olo, jonka epäilen vain vahvistuvan huomista kotimatkaa kohti. Noh, onneksi maanantaina arki jysähtää päälle taas täydellä voimalla, hehee.

Nyt kuitenkin on perhosenkeveä olo, joten on aika ottaa vastaan Sivukujan ojentama blogipalkinto.

Olen otettu ja kiitollinen erityisesti saatesanoista: pidän aiheiden moninaisuudesta huolimatta blogiani ennen kaikkea kirjablogina, joten olen iloinen jos kirjaseikkailuistani on iloa lukijoille. Sivukujan sanoissa mieltä lämmittää myös se, että tohtorikouluttavan elämän vuoristoradasta kirjoittaminen on ainakin joillekin lukijoille ilon aihe, sillä kirjojen lisäksi v-kirjaprosessista ja sen kanssa elämisestä avautuminen ovat minulle tärkeitä syitä pitää blogia.

Luistan taas palkinnon eteenpäinlähettämisen velvoitteesta, sillä inspiraatioaiheista palkintoa voisin jakaa usealle kymmenelle blogille. Ole hyvä, voit siis minun puolestani poimia inspiraatioperhosen tästä omaan blogiisi!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!