Tuomas Kyrön romaanissa Benjamin Kivi (2007) nimihenkilö Benjamin toteaa muun muassa:

En pitänyt vapaapäiviä. Kun tietää mitä tahtoo ja mihin aikoo, on aina vapaa.

Tavallaan Benjamin on oikeassa: jos tekee sitä mitä haluaa tehdä ja saa siitä iloa ja sisältöä elämäänsä, ei ole tarvetta vapautua siitä tekemisestä. Miksi vapauttaa itsensä jostain, josta tulee hyvä olo?

Kuitenkin ajatuksessa on jotain kiusallista, varsinkin näin loman alla. Teen kyllä työkseni sitä mitä haluan tehdä, ja välillä luulen tietäväni mitä tahdon ja mihin aion, mutta juuri nyt en silti kaipaa montaakaan asiaa niin paljon kuin sitä, että olisi jo ylihuominen, että lomani alkaisi. Että vapautuisin hetkeksi tästä työstä ja näistä ympyröistä, että Jyväskylän Rajakatu jäisi taakse ja eikä tarvitsisi nähdä siitä unta moneen aikaan.

Epäilen kuitenkin, että Benjaminin ajatus toimii myös käänteisenä. Jos tietää mitä tahtoo ja mihin aikoo, on aina vähän sidoksissa siihen. En usko, että matkustamalla edes Uuteen Seelantiin saisin Rajakatua – v-kirjasta puhumattakaan, sidos siihen on vuosien vahvistama – katoamaan mielestäni juuri nyt, aivan kirjan kiireimmässä vaiheessa. Kannan työtäni mukanani, ja niin sen kuuluu olla, sillä se on oleellinen osa minua.

Loma ja vapaapäivät syntyvätkin siitä, että vaikka Rajakatu ja muut työt ovat mielessä, niitä ei voi eikä tarvitse aktiivisesti tehdä. Edessä on ihan muita seikkailuja, “sellainen seutu ja sellainen maa jota ei voi unhoittaa”.

Benjamin Kivi on muuten ihan hyvä kirja. Välillä meinasin väsyä siihen, mutta sitten taas jatkoin ja lopulta se pyöri ajatuksissa sitten kuitenkin monta päivää lukemisen jälkeen.