En ole tänä kesänä pystynyt juurikaan seuraamaan uutisia, ja olin pitkästä aikaa iloinen ettei minulle tule sanomalehteä. Pahinta oli tietysti Norjan tragedia: en ole kyennyt käsittelemään sitä lainkaan. Puristava pelko ja ahdistus lamauttaa ajatukset yhä vieläkin, jos koetan saada tapahtumista tai ilmiöstä jotain otetta, käsitellä sitä jotenkin niin että pelkääminen lakkaisi. Koen olevani jumissa, ja olen selvinnyt tilanteesta välttelemällä sitä. En lukenut lehtiä silloin, silmäilin vain otsikoita nettiuutisista ja vain varovasti jotain sen lisäksi. Jossain vaiheessa minun on löydettävä keino pelkoni ja pahan oloni käsittelemiseen – esimerkiksi kunnon itku tekisi hyvää, jonain päivänä.

Kun pahuutta ei pysty ajattelemaan, on syytä keskittyä hyvään. Erityisesti Reeta Karoliinan taannoinen kirjoitus tuntui hyvältä, oikealta ja aidolta, ja se lohdutti. Jotenkin paikan päällä Norjassa olevan blogituttavan kertomus hyvyyden voitosta saa minun kirkasotsaisen, välillä idealistisen sydämeni hymyilemään: ehkä meillä on vielä toivoa.

Melko väsyttävä kesä kääntyy jo lopuilleen, ja syksy tuo minulle yleensä uutta energiaa. Syksy tarkoittaa lisääntyvää työmäärää, mutta myös loman lähestymistä. Väsymys ja paineet ovat saaneet minut myös ajattelemaan tämän blogin tavoitteita ja merkitystä. Tänne kirjoittaminen on edelleen minulle suunnatonta mielihyvää antavaa, melkein terapeuttista tekemistä, mutta aiheuttaa välillä myös stressiä.

Stressi tulee lähinnä siitä, etten ehdi kirjoittaa kaikkea minkä haluaisin. Eniten rästissä on koko ajan kirjaseikkailujen raportointia – en ikinä olen ajan tasalla niiden kanssa, vaan raportit tulevat viikkoja lukukokemuksen jälkeen. Siispä – osin edellä linkittämäni Reeta Karolinan postauksen innoittamana – lupaan täten kirjoittaa tänne vähän vähemmän. Osa kirjapostauksista tulee jatkossa olemaan luetteloita lukemistani kirjoista, ja kirjoitan enemmän vain niistä kirjoista, joista minulla oikeasti on sanottavaa tai joista oikeasti haluan ja ehdin kirjoittaa.

Kesän mittaan mielessä ovat liikkuneet Rajakadun lisäksi monet muut asiat:  olen miettinyt myös sellaisia pieniä asioita kuten ystävyyksiä, tulevaisuutta, omia tavoitteitani, hyvää elämää, terveyttä. Ehkä nämä ovat niitä aikuisuuden kasvukipuja, vaikka en uskokaan ikäkriisiin enkä tunne näiden ajatusten liittyvän mitenkään numeroihin. Tuskin elämäni mitään äkkimuutosta kokee pohdinnoista huolimatta, mutta alppipolulla näkyy silti monia vaihtoehtoja, erilaisia suuntia ja risteyksiä. Iloa tuovat esimerkiksi tämän ja tämän kaltaiset ajatukset, joskin tunnen vielä olevani kaukana aidosta downshiftaamisesta, enkä tiedä kuinka syvälle siihenkään haluan mennä, lopulta.

Lauantaina 27.8. olen kuitenkin Tampereella, suosikkimuseossani eli Werstaalla, viettämässä jälleen Työväenkirjallisuuden päivää. Tervetuloa Kisälli-lavalle klo 15.30! Siellä julkaistaan minun ja kollegan toimittama Väki Voimakas 24, Työtä tekee mies, nainen. Keskustelua, keskustelua!