Tämä on taas tätä. Henrik Ibsenin Nukkekotiin (Et Dukkehjem, 1879) viitataan niin usein, että siitä melkein  pystyy keskustelemaan pelkät viittaukset tuntien. Se tuntuu tutulta, kuin olisi jo lukenut koko näytelmän – Nukkekodin Nora ja viktoriaanisen perhemallin kritiikki ovat tunnettuja asioita.

Jostain syystä tulin pääsiäisen jälkeen lainanneeksi kuitenkin Nukkekodin kirjastosta, ja nopeastihan se on luettu. Ja hyvä että luin, sillä vaikka tiesin (niin kuin varmaan kaikki tietävät), että näytelmässä Nora jättää perheensä, en tähän asti tiennyt syitä siihen. En tiennyt, millainen Noran aviomies ja avioliitto oli, enkä tiennyt mikä Noran ajoi melko dramaattiseen ratkaisuunsa. Järkevä nainen, sanoisin nyt näytelmän luettuani.

Olisi mielenkiintoista nähdä Nukkekoti joskus näyttämöllä. Näytelmät ovat minulle melko vieras lajityyppi, enkä oikein osaa arvioida tätäkään näytelmällisiltä ansioiltaan. Nukkekodin klassikkoasema on syntynyt kai kuitenkin tarinan voimakkuudesta ja poikkeuksellisuudesta omana aikanaan, vaikka luulisin sen olevan ihan hyvä näytelmä noin muutenkin, ei kai se muuten olisi menestynyt. Mutta esitetäänkö Nukkekotia enää nykyään, vai onko se liian kulunut? Hyvin mielelläni näkisin kuitenkin tämän vaikkapa oman maakuntateatterini lavalla jokavuotisen musikaalin sijaan. Noran tarina sopisi hyvin esimerkiksi pienelle näyttämölle, tiiviiseen tunnelmaan ja yksinkertaisiin lavasteisiin.