Vähitellen kotosalla

Uusi koti alkaa vähitellen näyttää ihmisasumukselta. Töissäkin on pitänyt käydä, joten olen järjestellyt paikkoja vain iltaisin, vähän kerrassaan. Aluksi minua häiritsi kaiken keskeneräisyys ja halusin tehdä kaiken nopeasti ja hetimmiten, mutta sitten tajusin, ettei tässä ole mihinkään kiire. Vähemmällä stressillä pääsen, kun en hötkyile, ja sitten en tule tehneeksi myöskään “kuspäisiä mukuloita” eli tyhmiä valintoja. Niinpä kaikki on edelleen kesken, mutta saa ollakin. Tänään olen viimein päässyt kuitenkin ihan peräti niin pitkälle, että tavarat ovat jotensakin siististi, ja imuroin ja pyyhin lattiasta suurimman osan remontin jäljistä. Tosin luulen, että niitä remontin jälkiä siivotaan vielä ensi joulunakin, mutta ainakin nyt täällä voi kävellä ilman kenkiä.

Olohuoneen taulu on nojallaan seinää vasten, koska sitä ei voi laittaa seinälle ennen kuin piano tulee joskus loppukesällä, koska soitin tulee samalle seinälle. Taulu on myöskin kirjahyllyn tulevan jatkopalan paikalla – sitä jatkopalaa odottelen seuraavaan Ikean-reissuun asti, milloin ikinä se pääsee tapahtumaan. Samaa reissua odottavat myös kenkäni, joita varten haluaisin kenkäkaapin. Niin kauan kuin kengät vievät liikaa tilaa vaatekaapissa, on pyykkijärjestelmäni väliaikaissysteeminä – ja se pyykkikonehan puuttuu edelleen. Kylpyhuoneen lisäkalusteiden määrä ja laatu on vielä harkinnassa – selvää on, että jotain tarvitsee. Keittiössä on väliaikainen kangas verhon paikkaa tekemässä niin kauan, että keksin millainen verhojärjestely siinä toimisi. Olohuoneeseen olen hommannut verhon, mutta se tulee vasta viikon kuluttua. Keittiössä ja eteisessä on lamput, makuuhuoneessa ei vielä, olohuoneesta puuttuu vielä katkaisijakin. Makuuhuoneen taulut eivät ole vielä edes täällä, vaan kotonakotona.

Mutta: sain kuivauskaappiin ritilät tänään ja tiskaaminen helpottui. Roskisvaunu on paikoillaan, samoin siis kirjahylly ja kirjat. Minulla on uusi tyyny, ja tänään sain yhden uuden pussilakanan matonkuteiksi muuton yhteydessä heitettyjen tilalle. Sohvallani on uusi peite ja uudet tyynyliinat (ja yksi uusi tyynykin). Keittiön ja olohuoneen ikkunat on pesty, vessan lattia on hangattu ja matot lattialla ensimmäistä kertaa. Kirjahylly on täysi ja värikäs, niin kuin se kuuluukin olla. Alan vähitellen löytää astiat kaapeista niiden paikoilta ilman miettimistä, samoin vaatteet niiden omilta paikoilta. Papu on tottunut hyvin siihen, että suljen makuuhuoneen oven yöksi. Makuuhuoneen ikkuna on pesemättä vielä, mutta toisaalta se on ainoa huone, jossa verho on jo paikoillaan. Nojatuolissa on torkkupeitto, kunhan vain ehtisin joku ilta siihen istumaan ja lukemaan.

En kyllästy olohuoneen ikkunasta näkyviin puihin, en vanhaan ikkunalasiin joka tekee aaltoja reunoistaan, enkä puisiin keittiönkaappeihini ja pieniin lokeroihin, jotka on kuin luotu aarteiden säilyttämiseen. Vähitellen ne täyttyvätkin niistä aarteista, vähitellen tämä alkaa olla minun kotini – tai minun ja Papun.