Minun ei pitänyt blogata työaikana, mutta on muutama minuutti aikaa ennen kuin lähden viikonlopun viettoon, enkä taas tiedä milloin seuraavan kerran ehdin koneen ääreen, joten haluan kirjoittaa muutaman sanan tämän viikon seminaarista. Pyh siis hyville päätöksille, ne joustavat nyt.

Seminaari oli jälleen tunnelmaltaan hyvä. Sessio, jossa omaa työtäni käsiteltiin, oli tunnelmaltaan melko, öh, kiihkeä ja paikoin melkoisen äänekäskin. Kuitenkin keskustelu oli pääosin oikein hyvää ja viritti osittain vertailun historian ja etnologian välille. Omaa työtäni kommentoitiin kovaa: rakentavasti mutta rajusti. En usko, että työni on mennyt näin paljoa eteenpäin missään aikaisemmassa laitoksen tutkijaseminaarissa. Olen ollut viime aikoina melko väsynyt ja sitä olin eilenkin, joten en oikein pystynyt ottamaan vastaan palautetta sillä hetkellä. Tänään kaikki on kuitenkin tuntunut ymmärrettävältä ja näen, miten hyvin kaikki meni.

Akateemisessa maailmassa kuulee paljon enemmän kritiikkiä kuin kehuja. Siksi koetan välillä muistaa, että session ulkopuolella sain kehuja paperistani. Sain myös nimetöntä palautetta iloisuudesta ja rohkeudesta, mikä merkitsi väsyneelle tohtorikoulutettavalle paljon – viime aikoina juuri ilo ja rohkeus tuntuvat olleen kadoksissa.

Seminaari antoi paljon myös muuten kuin oman työn käsittelyn kannalta. Paneelikeskustelussa (joka muuttui paneelista yleiskeskusteluksi, mikä taas kertonee melko demokraattisesta ja tasa-arvoisesta ilmapiiristä) puhuttiin väitöskirjan elinkaaresta. Siinä tuli tärkeiden tietojen lisäksi tietoa ja motivaatiota aikataulun tekemiseen ja määrätietoisuuteen. Hiukan masentavaa kuultavaa se oli, sillä vanhemmat tutkijat eivät muistaneet kannustaa yhdessäkään puheenvuorossa. Kaikki vain kertoivat, että v-kirjan tekeminen on kovaa työtä, jota pitää tehdä keskittyneesti ja mielellään kellon ympäri, jos perhetilanne antaa myöten. Kilpailu on kovaa, kritiikki on säälimätöntä, mutta vahvat kestävät. Lannistavasta sävystä huolimatta onnistuin keräämään keskustelusta uutta pontta taisteluun, tosin tajusin jälleen, etten myöskään halua akateemiselle uralle. V-kirja riittää, mutta sen haluan tehdä näillä säännöillä. Toisen päivän keynote-luento käsitteli esitelmän pitämistä kansainvälisessä konferenssissa, ja se jos jokin oli konkreettinen apu tuleviin koitoksiin.

Tänään olin rehtorin tapaamisessa (kolmas kerta kun tapasin hänet, ja yhä jännitin, tosin tällä kertaa ehkä vähän vähemmän kuin aikaisemmin) ja sen jälkeen puitiin saamiamme palautteita kahvihuoneessa. Keskustelu vei taas ihmisten töitä eteenpäin, luulen minä. Sitten olen tehnyt loppuvuoden työsuunnitelmaa uusiksi, kun uusia päivämääriä on tarkentunut. Lisäksi aikataulukeskustelusta järkevöityneenä tein ensi viikkoa varten päiväkohtaisen suunnitelman, mitä olisi tarkoitus tehdä milloinkin. Koetan, jos sen avulla pääsisin parempiin tuloksiin. Kyseisen viikkosuunnitelman teko voisi olla aina perjantai-iltapäivän viimeinen homma.

Tämä on nyt vähän hätäisesti koottu purku seminaarin annista. Nyt pitää valitettavasti kiirehtiä jo, hyvää viikonloppua kaikille!